Basics of movie production management

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Elokuvan tekeminen. Mitä kaikkea pitää tehdä ennen kuin voidaan alkaa kuvata elokuvaa ja keitä henkilöitä elokuvan takana oikein on?

Lyhyenkin ammattitaitoisen elokuvan tekeminen vaatii paljon ihmisiä, mutta pitkän ja kalliin elokuvan takana vasta ihmisiä riittääkin. Seuraavassa lueteltuna erilaisia ihmisiä ja työryhmiä, joita elokuvan tekemiseen tarvitaan:

Käsikirjoittaja, ohjaaja, näyttelijät, kuvaussihteeri, kuvasuunnittelija, kuvaaja, kameramiehet/kameraoperoijat, kamera-assistentit, äänisuunnittelija, äänittäjä, ääniassistentti, valosuunnittelija, valomiehet, valoassistentit, editoija, animoija, stunt-näyttelijät, stunt-koordinaattorit, casting-vastaava, säveltäjät, sovittajat, lavastaja, maskeeraaja, puvustaja, pukusuunnittelija, tuottaja, rahoittajat, markkinoijat, mainostajat, sponsorit, levittäjät, teknikot, runnerit, autokuskit, catering, still-kuvaaja, dokumentoija, graafinen suunnittelija, kääntäjät, asianajajat…

Pienissä ryhmissä teimme selonteon jostakin tietystä tuotannosta, mitä kaikkia työvaiheita ja työryhmiä tuotantoon kuului:

Ideointi

Ohjaajan käsikirjoitus (”tylsää” tekstiä, ei fiktiivistä kuvailua), one liner (tarina yhdellä lauseella), synopsis (muutaman lauseen nopea selonteko), treatment (tiivistelmä, noin yksi kappale).

Esituotanto

Käsikirjoitus, rahoittajan etsintä, kuvakäsikirjoitus (tarina kuva kuvalta sekä selitystä kuvan sisällöstä), kuva-, valo- ja äänisuunnittelu, location scouting (kuvauspaikkojen etsiminen), casting (näyttelijöiden valinta, ja samalla työryhmän valinta), budjetointi, aikataulutus, välineistön valinta ja hankinta, kuvauslupien jne hankinta, pukusuunnittelu, puvustus, lavastus, välineiden tarkistus, näyttelijöiden harjoitukset.

Tuotanto

Kuvaukset alkavat, tuottaja ja ohjaaja hallitsevat ja johtavat budjettia ja aikataulutusta sekä kuvausten onnistumista, luovaa työtä jne. Markkinointi, musiikin tuotanto, graafinen suunnittelu ja toteutus (kansikuvat, julisteet…)

Jälkituotanto

Leikkaus, director’s cut (ohjaajan oma, usein pidempi versio kuin teattereissa esitettävä), animointi ja erikoistehosteet, jälkiäänitys ja äänitehosteet, musiikin lisäys, making of -materiaalin kokoaminen ja muokkaus, ulkoasun viimeistely, kääntäminen, valmiin tuotteen toimitus jakelijoille.

Rahanmeno

Näyttelijöiden ja työryhmän palkat, kirjailijalta oikeudet, tekijänoikeudet, tila- ja tarpeistovuokra + kulkuneuvot ja bensat, catering

Harjoittelimme esituotannon tehtäviä Kokkolassa kuvatun Elämän alkeet -elokuvan parissa. Saimme käsiimme käsikirjoituksen, teimme käsikirjoituksen purun, kuva- ja pukusuunnittelua, kirjasimme ylös tarvitsemaamme tarpeistoa sekä kuvauspaikkoja ja teimme muutamasta kohtauksesta kuvakäsikirjoitusta. seuraavaksi oli vuorossa casting ja location scouting sekä kuvaus-, ym. lupien suunnittelu ja lupien kerääminen. Kuvauspaikoilla otimme valokuvia suunnittelua varten (kameranpaikat, valaistus…). Viimeisenä laskimme budjettia palkoista tarpeistoon ja vuokriin. Suurin osa rahoista menee epäilemättä näyttelijöiden ja työryhmän palkkoihin. Ja suurien elokuvien editointiin ja erikoistehosteisiin vasta rahaa uppoaakin, koska laadukas teknologia on kallista.

Basics of photography

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Tervetuloa valokuvausviikolle! Käytin omaa Canon EOS 700D -kameraani ja meille opetettiin, kuinka ottaa teknisesti hyviä kuvia. Opimme mistä valokuva koostuu. Valokuva on kuvaavan nimensä perusteella sitä, miten valo tallentuu filmille tai kameran kennolle. Opimme valottamaan kuvia oikein – mikä nykyään on helppoa digijärjestelmäkameroilla, kun niistä näkee tarkennusvaiheessa ja viimeistään kuvan ottamisen jälkeen kuvien selaamisessa onko kaikki kohdillaan vai onko kuva kenties palanut puhki eli ylivalottunut – ja muuttamaan valkotasapainoa, aukkoa, sulkinaikaa ja ISO-arvoa tarpeen mukaan. Testasimme myös, missä vaiheessa ISO-arvon nostaminen luo kuvaan liikaa häiritsevää kohinaa. Harjoittelimme myös tarkentamista automaatilla ja manuaalisesti ja tarkennuspisteiden käyttöä ja valintaa.

Kävimme läpi myös syväterävyyttä, eli sitä, mikä kohta kuvasta on tarkkaa ja mikä epätarkkaa. Siihen vaikuttaa aukko, polttoväli (zoomaus) ja etäisyys.

Teknisen kuvauksen oppimisen jälkeen harjoittelimme enemmänkin sisällöllistä kuvien tuttamista, mielenkiintoisia kuvia. Erilaisia kuvakulmia kuin mistä yleensä asiat nähdään. Kolmioita, erilaisia linjoja, kultaista leikkausta, keskisommittelua…

   
   
   

Kun valokuvauksen perusteet oli opittu, oli vuorossa tehtäviä~

Ensimmäinen tehtävä oli luoda mielenkiintoinen kolmen kuvan kuvasarja. Kuvasin pehmolelujani.

Sitä seurasi studiokuvauspäivät.

Kuvasimme studiossa ryhmissä henkilökuvat ja tuotekuvan. Käytössämme oli Canon EOS 5D -kamera ja kaksi erilaista objektiivia. Harjoittelimme samalan käyttöä ja High Key ja Low Key -kuvien ottamista (ylivalottunutta ja hyvin pimeästi valaistua).

   

Henkilökuvassa on kaksi salamaa kohti mallia ja kolmas mallin takana osoitettuna taustalle. Tuote on mustan pleksin päällä pöydällä, valaistuksena kaksi salamaa.

   

Kuvat ©Susanna Wacklin

Old diary and movie revies

Löysin aika mahtavan pätkän mun vanhasta päiväkirjasta, ja ajattelin jakaa sen teille.

"Mä tajusin jotain itsestäni tänään.

Mä en uskalla tavoitella mitään mitä haluan. Mulla on oikeasti vaikka mitä unelmia ja on asioita joita haluaisin nähdä ja tehdä. Mutta mä koen, että mulla on tietynlaisia velvollisuuksia, jotka estää mua tekemästä täysin mitä haluan. Enkä nyt puhu mistään vanhempien asettamista rajoista tai rahallisista esteistä, vaan sellaisista velvollisuuksista, jotka oon itselleni asettanut, kun joku on mut pettänyt.

Mä reagoin monella tapaa siihen, kun joku pettää mut, mun odotukset tai mun luottamuksen. Ja yksi niistä tavoista on, että päätän, etten itse ikinä tee samoin kenellekään, ja otan sen kunnia-asiaksi. Siksi mä pitäydyn toteuttamasta haaveitani, siksi koska  jos vaan teen mitä tahdon, joudun asettamaan omat velvollisuuteni kakkossijalle mun elämässä. Ja se on mulle hankalaa. Tosi itsekästä sinänsä sanoa, mutta mulle ei tietyissä asioissa tuota vaikeuksia pistää omaa hyvinvointiani toisten edelle, oon oppinut pitämään yllä jonkinlaista tasapainoa, ja se vaatii vuoroin kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Mutta tässä asiassa mä en oo pystynyt joustamaan.

Mä en edes ole lähdössä opiskelemaan sitä mitä haluan! Hain jonnekin, joka oli mulle kakkosvaihtoehto. Koska... no, siihen on monta syytä. Jos lähtisin opiskelemaan sitä mitä oikeasti haluaisin, se luultavasti maksaisi mun porukoille. Joutuisin muuttamaan eri paikkaan kuin mihin olin suunnitellut, mutta tämä suunniteltu paikka taas olisi täydellinen näiden mun velvollisuuksien kannalta.

Joten mä tyydyn. Mä tyydyn siihen mistä tiedän pitäväni vain joka toinen päivä. Mä tyydyn siihen, mitä oikeasti haluaisin opiskella sivuaineena pääaineen sijaan.

...Mä en edes koskaan ole sanonut kenellekään, mitä mä oikeasti haluaisin opiskella.

Mä koen, että mun velvollisuus on myös opiskella jotain, mikä on edes näennäisesti hyödyllistä. Musta tuntuu, ettei se ole oikein, jos lähden opiskelemaan jotain, mikä vaan olisi mulle kaikkein mieluisin vaihtoehto, mutta samalla täysin hyödytöntä tai jotain, mistä on käytännössä mahdotonta luoda minkäänlaista uraa.

Eräässä tv-ohjelmassa nuori nainen kysyi juuri itseltään: "Oonks mä kuitenkin menossa sinne kouluun joidenkin muiden kun itseni takia?" Ja mä tajusin, että mun pitää kysyä tuota samaa itseltäni. Oonko mä hakemassa tuonne kouluun joidenkin muiden kuin itseni takia? Ja vastaus on kyllä.

Puolet mun kavereista lähtevät hyvillä mielin opiskelemaan jotain taidetta tai siihen liittyviä asioita, joten miksi mun aivoissa kaikuu tosi ikävänsävyinen jankutus siitä, etten mä saa tehdä mitä haluan? Miksi?

Suoraan sanottuna, tää on ihan perseestä.

Mutta mä tyydyn. Niin mä aina teen."

...Mä olen NIIN eri tilanteessa nykyään :D Tuo on keväältä 2013. Nyt on 2014, ja keväällä mä hain sinne mitä halusin oikeasti opiskella, ja täällä mä nyt olen. On niin jännä lukea tuota vanhaa merkintää. Lopetin vihdoin tyytymisen, ja otin itselleni jotakin.

Täytyy myös sanoa pieni hauska fakta: kun mä menin lukioon, äiti jo suunnitteli, kuinka lähden opiskelemaan kieliä yliopistoon. Mutta kun olin ollut tässä mun nykyisessä koulussani vain pari viikkoa, mä tajusin, että musta ei i-ki-nä tule akateemikkoa XD Sori, äiti.

~

Sittenpäs elokuva-arvosteluihin. Tällä kertaa kuuluu mielipiteeni kahdesta kauhuelokuvasta.

Spoiler alert!

Cabin in the Woods

Kristen Connoly, Chris Hemsworth, Anna Hutchison, Fran Kranz, Jesse Williams

Nuo eivät ole nimet jotka mainitaan kannessa ensimmäisinä, mutta nuo viisi näyttelevät tätä nuorisoporukkaa, joka aloittaa kauhuleffan mahdollisimman klassisella tavalla: viisi nuorta lähtee viettämään hauskaa viikonloppua serkun mökille keskellä metsää.

Mulla oli kaksi syytä katsoa tämä elokuva in the first place. Toinen oli se, että näin näyttelijäkaartissa nimen Chris Hemsworth. Toinen taas oli, että tämän leffan takakannessa lukee että "tavanomaisen alun jälkeen elokuva vetää maton katsojan jalkojen alta rytinällä!" ja mä halusin nähdä että onko näin :D

Olihan se.

Mä en yleensä tiedä mitä ajatella kauhukomedioista. Oon nähnyt muutaman tosi hyvän, mutta yleensä ne ovat huonolla maulla tehtyjä ja täynnä alatyylistä huumoria. Ei, mä haluan nähdä tilannekomiikkaa (elokuva Tucker & Dale vs Evil! Tilannekomiikkaa ja väärinkäsityksiä).

Mutta tästä mä tykkäsin. Mun mielestä tämä on ihan mielettömän hauska! Kovin pelottava se ei ole, mutta silti hyvä.

Ja mitä siis sanon leffan yllätyksellisyydestä?

Mä en koskaan ajattele mitään sen kummemmin kun katson leffaa. En koskaan spekuloi tapahtumia. Kaiken uuden informaation otan vastaan tyylillä "Oho, kukahan tuo on? Nojaa, se selviää kyllä~!" Joten, mä koin tän leffan juuri niin kuin oletan tekijöiden tarkoittaneen.

Siellä mökillä siis tämä nuoriso löytää lattialuukun kellariin, joka on täynnä mitä kummallisimpia tavaroita. He alkavat tutkia niitä ja Dana (Kristen) lukee ääneen vanhaa päiväkirjaa ja latinankielisen tekstin, joka herättää zombit, jotka nousevat haudoistaan tappamaan nuoret.

Samalla nuorisoa kontrolloidaan monin eri tavoin, ja katsojille selviää että he ovat osa jotakin suurempaa, jotakin kansainvälistä.

Mä olen yksi niistä monista, jotka ovat luulleen leffan loppuvan, kun yksi zombeista hakkaa Danaa laiturilla. Musiikki alkaa soida, ja keskuksessa jossa nuoria kontrolloitiin on menossa bileet.

Mutta se ei lopukaan siihen :DD Olin ihan liekeissä sen leffan jälkeen koska paitsi että se oli tosi hyvä ja hauska, se myös yllätti mut täydellisesti. Kaksi nuorista - Dana ja Marty (Fran) selvisi ja he löysivät zombien haudasta hissin joka kulki alas. Alhaalla oli lasisissa kuutioissa täydellinen valikoima painajaisotuksia: zombeja, noitia, kummituksia, käärme, piru, tappajapuu, Hohdon kaksostytöt, ihmissusi, jopa yksisarvinen.

Yksi parhaista kohtauksista on, kun Dana ja Marty piiloutuvat sotilailta ja painavat suurta punaista nappia vapauttaakseen kaikki painajaishirviöt.

Lopussa selviää, että nuoret ovat osa rituaalia, johon koko maailma osallistuu. Rituaalia, jonka tarkoituksena on antaa uhreja muinaisille jumalille.

Ihan loppu ei ehkä ollut niin hyvä kuin mitä toivoin sen olevan, mutta tuo ajatus kalpenee kaiken muun rinnalla.

The Cabin in the Woods on mun lempikauhuelokuva!

Toinen elokuva oli mulle uusi tuttavuus Sinister. Siltä taas en odottanut mitään, koska kaikki olivat innoissaan elokuvasta ja sanoivat sen olevan saman tyylinen kuin The Strangers. Mä katsoin The Strangersin joskus pari kuukautta sitten ja petyin tosi pahasti. Kaiken sen hehkutuksen jälkeen odotin paljon, ja elokuva olikin vain kuolettavan tylsä, hyvistä näyttelijöistä huolimatta. Yleensäkin normaalilla murhaajalla varustetut kauhuleffat ovat mun mielestä tylsiä, eivät kauhua ollenkaan. Jos kuvioissa on esimerkiksi jokin yliluonnollinen aspekti, ei ole valmiiksi saneltua mitä tulee tapahtumaan.

Mutta! Sinister olikin positiivinen yllätys, mitkä tosiaan ovat kauhuleffojen kohdalla harvassa, kuten oon sanonut. Asiaan päästiin tosi hitaasti, vaikka vihjeitä sateli alusta asti. Ja aluksi se vaikutti tavalliselta murhaajaleffalta, mutta selvisi, että se oli jotain ihan muuta - jonkinlainen otus oli kaiken takana.

Ainut, mistä oon pettynyt, on se miten vähän tätä itse pahista näytettiin. Mutta oon tosi tyytyväinen siihen, miten säikyin. Vaikka tosiaan, en tiennyt pelkäsinkö tosi pahasti säikähtäväni sitä mitä ruudussa näkyy, vai sitä että tärykalvoni halkeavat kun muut kirkuvat : D Pari kertaa säikähdin siinä tosi pahasti, ja siellä oli tosi creepysti maskeerattuja lapsia.

Elokuvan loppu oli myös hyvä. Vaikka ratkaisu ei miellyttänyt kovin monia, mä tykkäsin hirveästi siitä, että elokuva loppui vain hiljaisuuteen, kamera kuvasi veritahroja seinillä ja koko ajan vain odotti jonkin hyppäävän silmille, mutta... mitään ei tapahtunut. Eli se jännitys ei koskaan mene pois :DD Vähän kuin The Walking Deadissä.

Basics of filming with Canon and editing with Adobe Premiere

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Tehtävänä oli tehdä jollekin tuotteelle mainosvideo. Neljän hengen ryhmässämme valitsimme Jopo-polkupyörän. Teimme käsikirjoituksen ja kuvakäsikirjoituksen, keksimme mainoslauseet, valitsimme näyttelijät rooleihin ja jaoimme teknisen ryhmän tehtävät.

Käytimme Canon EOS 600D -kameraa. Opimme määrittämään valkotasapainon valkoisen paperin avulla, tarkentamaan kameralla oikein ja muuttamaan ISO-arvoa, suljinaikaa ja aukkoa. Käytimme myös kahta erilaista objektiivia.

Meillä oli käytössä kameralle sekä jalusta että ratti. Ulkona valaistukseen käytimme apuna Selecon-valopaneelia. Sisällä studiokuvauksissa meillä oli käytössämme Arri-halogeenivalaisimia ja harsoja. Äänitykseen käytimme Zoom H1 -kenttätallentinta.

Huomioita videokuvauksesta ensimmäistä kertaa:

Kuvaaminen on hidasta. Kameran asetusten säätäminen oikein ja setin pystyttäminen vie aikaa, varsinkin jos valoja on paljon. Jos settiin kuuluu valoja, kannattaa niille varata aikaa tunti tai pari ainakin Ulkokuvaukset pakkasessa vaativat koko työryhmältä paljon kärsivällisyyttä.

Kuvaussihteerin merkitys korostui. Niin helposti jää virheitä huomaamatta ja sitten kameramies päätyy viimeiseenkin mainoksen versioon.

   


Kuvat ©Susanna Wacklin

Tällä viikolla opettelimme myös käyttämään Adobe Premiere -editointiohjelmaa.

Ensin harjoittelimme editointia mastershot-menetelmällä (kuvataan täsmälleen sama toiminta eri kuvakulmista pitkä pätkä kerrallaan) kuvatulla valmiilla materiaalilla, meidän oli määrä leikata materiaalista valmis haastattelu. Omassani oli hyvin pitkiä hiljaisuuksia ja tuijotuksia, koska pidän pitkistä leikkauksista ja kiusallinen tunnelma sopi kohtaukseen täydellisesti.

Loppuviikon leikkasimme ja editoimme edellisellä viikolla kuvaamiamme mainosvideoita.

Osaan käyttää Adobe Premiereä yksinkertaisesti. Osaan siirtää video- ja äänitiedostot ohjelmaan ja aikajanoille, osaan leikata ne ja käyttää key frameja. Aluksi en tiennyt, kuinka crossfade tehdään, joten tein sellaisen omin päin eri tavalla.

Osaan liittää videolle kuvia ja tekstiä ja osaan muokata molempia. Osaan käyttää jonkin verran erilaisia efektejä, muokata värejä, kirkkautta, kontrastia yms.