Now I'm gonna talk about GAMES.
Viime aikoina mä olen pelannut. Jotain kehittävääkö?
Tuskin.
Mä en ikinä yleensä jaksa pelata. Siinä missä mun veli on
pelannut läpi koko elämänsä, mä oon vaan katsonut vierestä ja ollut ärsyttävä.
Mikä tahansa peli on kyseessä, jaksan korkeintaan noin tunnin ja kyllästyn. Jos
pelaan pidempiä, juonellisia pelejä, mä taas luovutan heti kun homma menee
hankalaksi. Yleensä on ihan ok jos kuolen kaksi kertaa ja sitten pääsen läpi,
mutta jos kuolen useammin, turhaudun ja annan veljeni hoitaa loput.
Nyt mä jaksoin pelata yli viisikymmentä tuntia (50h)
samaa peliä, ja jatkan vielä vaikka läpi pääsinkin. Se on ihme!
Ajattelin tehdä tällaisen My Top10 Games, kun tajusin,
että mä en edes keksi enempää kuin kymmenen peliä 8DD Mä pelaan käsittämättömän
vähän.
Sille on kai syykin. Suurimmassa osassa peleistä, lähes
kaikissa, on kyse voittamisesta. Jonkinlaisesta kisaamisesta, jos ei
vastustajaa niin tietokonetta vastaan. Ja mä vihaan kilpailua ja kisaamista
tosi paljon. En harrasta mitään urheiluakaan koska vihaan sitä
kilpailuhenkisyyttä, mikä musta ja kaikista muista nousee esiin.
Ja näissä juonipeleissä taas... No, sanottakoon, että mä
en tykkää mistään, mitä en osaa :D Koulussakin matikka on ollut mulle syvän
välinpitämättömyyden ja inhon kohde, koska se muuttui hankalaksi yläasteella.
Harvoin kokeilen mitään uutta, jos se kuulostaa hankalalta. Tiedän myös, että
tämä ei ole mikään kovin hyvä piirre ihmisessä, en tarvitse siitä muistutusta.
No, oli mulla lempipelejä vain kymmenen tai enemmän, mä
teen silti tällaisen kymmenen kärjen ^^
My Top10 Games
10. Korttipelit
Uno ja tavallisella korttipakalla pelattavat pelit.
Muistan aika harvoja, mutta tykkään pelata niitä. Unon oon löytänyt uudestaan
tänä vuonna kun on Emmin ja Sofian kanssa sitä tosi paljon pelattu.
Korttipakalla tykkään pelata esim Läpsyä, mutta sitä ei
ole voitu kahden edellä mainitun kanssa oikeastaan pelata, koska parin
kierroksen jälkeen mä muistan missä järkestyksessä kortit on, ja Emmi lyö
pöytää niin kovaa ettei uskalla laittaa kättään väliin. Joten, me ei pelata
läpsyä.
9. Tetris
Mun vanhassa puhelimessa on Tetris. Se ja joku matopeli on ainoat
hyvät pelit mun puhelimessa, joten oon pelannut Tetristä aika paljon. En oo
siinä kauhean hyvä, kaverit rikkoo aina tosi helposti mun ennätykset. Se, että
en oo siinä kauhean hyvä näkyy myös arkipäivän Tetriksessä. En osaa sijoittaa
tavaroita siten että ne veisivät mahdollisimman vähän tilaa. Ehei.
8. Deep Freeze
Miniclipin peli, jossa on pieni joulupukki joka ampuu
halloween-otuksia jääpyssyllä. Se on hauska peli, ei oikeastaan ollenkaan
vaikea ja lisäksi tosi nopea pelata. Se on sellainen peli, jollaisiin mä
yleensä tuhlaan aikaani: pelkkää ajan vietettä, ei hermostumista tai
taktikointia.
7. The
Lord of the Rings: The Return of the King
Okei, en oo ihan varma kuuluuko tämä tälle listalle, itse
en nimittäin kyseistä peliä ole koskaan pelannut, heheh.. Mutta! Mä oon jo
vuosien ajan katsonut kun mun veli pelaa tätä. Meidän vanha PlayStation2
vietiin mummolaan jo aikoja sitten ja siellä kun me ollaan, veli usein kysyy
multa että "mitäs pelataan?" ja yleensä se pelaa sitä mitä ehdotan.
Siten me yleensä vietetään yhdessä aikaa siellä, siksi suostun katsomaan sen
pelejä.
Mun veljellä on kolme Sormusten herra -peliä, Kaksi
Tornia, Kuninkaan paluu ja joku kolmas joka ei ole Sormuksen ritarit. Kakkonen
on tosi vaikea yhdessä kohtaa ja veli usein kyllästyy siihen eikä siksi halua
sitä pelata, ja sitä randomia en ole koskaan katsonut vierestä. Mutta kolmas on
kiva. Veli myös aina pelaa Legolaksella jos katson koska se totta kai tietää
että se on mun lemppari ^^
6. Harry Potter
Nyt en tarkoita mitään hienoja PC-pelejä tai muutakaan,
vaan Viisasten kiveä ja Salaisuuksien kammiota, kahta ensimmäistä HP-peliä,
jotka on tehty PS1:lle. Niitä joissa on ilmeisesti maailman huonoimmat tai
toisiksi huonoimmat grafiikat, niitä joissa ei ole juuri mitään haastetta.
Herran jestas, mä tykkään niistä niin paljon! Yleensä oon
vaan katsonut kun veli on pelannut, mutta tänä kesänä löysin ensimmäistä kertaa
todellista iloa pelaamisesta, ja päätin kokeilla osaisinko itse pelata ne
alusta loppuun. Ja osasin! :DD
Mulle niissä on ihan tarpeeksi haastetta, en oo kokenut
pelaaja. Oon itse asiassa varmaan kokemattomin pelaaja mitä on... Silti mä sain
ne läpi. Iskä oli apuna vain shakkilautaa ylitettäessä. Mun mielestä niissä
peleissä parasta on edelleen vaan niiden rakeiden kerääminen, huispausta kyllä
vihaan xD sitä luutaa on hankala ohjata...
5. Sims
Sims on kyllä ihan oma lukunsa. Sehän on kuin Barbeilla
leikkisi. Saa pukea pelihahmonsa, rakentaa sille kodin ja leikkiä normaalia
elämää. Ja tosi usein koko homman idea on vain saada perhe ja talo valmiiksi,
mutta mitä sitä siitä jatkamaan.
Tykkään Simsistä, saan sisustaa. Enhän mä sitäkään osaa
kummemmin pelata, tai siis lähinnä en jaksa. Mun kaverit ovat pelanneet neljä
sukupolvea samalla perheellä kun mä taas jaksan ehkä kolmena päivänä pelata
samalla kunnes teen uuden. Ja teen aina samannäköisiä ihmisiä sinne, mulla on
ehkä kolme tyyppiä joita kierrätän jatkuvasti :DD
Sims on ensimmäinen peli jota pelatessa oon jo penskana
tajunnut sen, että ajankulkuun saattaa havahtua huomaten viiden tunnin
kadonneen narniaan.
4. Stepmania ja ITG
Rakkautta ensisilmäyksellä. Kaverin luona bileissä tai
synttäreillä, en muista enää, vuonna 2008 astuin ensimmäistä kertaa
tanssimatolle, ja yhä tänäkin päivänä oon ylpeä siitä, että heti ensimmäisellä
kolmella askeleella tajusin miten homma toimii.
Tanssipeli on ainut liikunnanmuoto, mihin oon koskaan
kehittänyt minkäänlaisen suhteen. Mä tykkään kyllä esimerkiksi lentopallosta ja
sulkapallosta, kotona tanssin toisinaan, mutta kun sain oman tanssimaton 2008
joululahjaksi, seuraavan puoli vuotta mä pelasin helposti vaikka viisi tuntia
päivässä ja joka päivä. Tein myös parhaani ollakseni mahdollisimman ärsyttävä
ja raportoin edistymisestäni ilmeisesti liian tiuhaan. Mutta mä olin tosi hyvä
siinä. Kukaan ei halunnut - eikä halua vieläkään - pelata mun kanssa sen takia,
mikä on kyllä ihan perseestä. Pohjalta mäkin aloitin.
Mä muistan vieläkin millaisen palopuheen pidin äidille
kun pyysin tanssimattoa lahjaksi :DD mutta se olikin heti myönteinen vastaus.
Kyllähän tanssipeli kehittää ainakin kuntoa, koordinaatiota ja reaktionopeutta.
Toki oon joidenkin mielestä kelvoton mainostamaan itseäni
hyvänä tanssipelaajana, koska mulle on ihan sama pelaanko neljällä vai viidellä
paneelilla, pelaanko Stepmaniaa vai ITG:tä, crossaanko vai enkö, ja käytänkö
käsiä vai feikkaanko. Ja jos pelaan näppiksellä, pelaan näppäimillä zx,.
nuolien sijaan. Mulle koko pelissä kyse on siitä että se on kivaa, en oo
pyrkimässä mihinkään kisoihin x)
3. Amnesia - The Dark Descent
Kauhuleffojen ystävänä tykkään myös joistakin
kauhupeleistä, mutta Amnesia on ainut joka mua on pelottanut, ja jäin siihen
koukkuun jo kun ensimmäisellä kerralla pelasin.
Tykkään siitä, koska ei tarvitse sinänsä tehdä paljoa,
eikä tarvitse tappaa mitään (ei sillä että se olisi ongelma vaan koska se ei
ole pelottavaa tai edes jännää) vaan koko pelin pointti on vaan pysyä elossa ja
järjissään.
Kamalinta koko
pelissä on kyllä se, että jos näkee jonkun mörön, sitä pitää juosta äkkiä karkuun,
piiloon nurkkaan, ja sitten älä helvetissä katso sitä vaan käänny pois. Se on
hankalaa! :DD Mä haluaisin katsoa mihin se menee! Mutta jos sitä katsoo niin
hahmo sekoo. Ja se pelkää pimeää...
2. Alias
Hahaa, oon puhunut tästä jo aiemmin, joten en nyt ala taas jaaritella. Alias on vaan ehkä
paras lautapeli mitä on.
Ja vihdoin... ja varoitan myös mahdollisista
juonipaljastuksista, jos joku on yhtä tarkka kuin itse olen XD spoiler alert!
1. Kingdom Hearts
Kun peleistä puhutaan, oon löytänyt elämänrakkauteni.
Sofialla on KH2, ja se sanoi mulle että siinä on tosi kiva juoni. Ajattelin
että ok, voisin ehkä etsiä itselleni edes yhden pelin, johon mielelläni
tuhlaisin enemmän kuin viisi tuntia aikaa elämästäni.
Menin Sofian luo että saisin tutoriaalin siitä pelistä,
istuin ja makasin Sofian sängyllä pari-kolme tuntia ja opettelin pelaamaan.
Mummolassa jatkoin sitä. Ja mummolassa vietetyn viikonlopun päätteeksi pakkasin
konsolin mukaan että voisin pelata kotona.
Alkuun meinasi mennä hermo. Ensinnäkin ensimmäinen bossi
oli järkyttävän iso ja paljon hankalampi kuin mitä olisi toivonut. Mutta en
kuollut.
Mä en myöskään meinannut päästä Lohikäärmeiden maassa
eteenpäin koska en tiennyt miten mokomat kentaurit tapetaan enkä tiennyt mitä
tarkoittaa morale ja miten sitä voi estää loppumasta.
Mähän en ole pelannut ykköstä, aloitin suoraan kakkosesta
: D Mattinen sanoi että oon ihan kusessa. No en kyllä, pääsin sen jo läpi ja
ihan hyvin ymmärsin mistä oli kyse. Toki siitä juonesta olisi ehkä saanut
enemmän irti jos tietäisi mitä aiemmin on tapahtunut. Mun tiedot rajoittuivat
pelin alussa tulevaan koosteeseen jossa soi Utada Hikarun hyvä biisi Sanctuary,
se on sen theme tietääkseni.
(Nyt selitän vähän tästä pelistä, mutta se on yllättävän
vaikeaa suomeksi, koska oon tottunut puhumaan paikoista vain englanniksi, mitä
teen nytkin aika paljon :DD)
Kingdom Hearts on siis yhdistelmä anime-hahmoja ja
Disneytä. Siksi halusin pelata sitä, kaikki missä on Disneyn hahmoja kelpaa
mulle. Pelin päähenkilö on Sora, sillä on kaksi (anime)kaveria Kairi ja Riku, ja
sen sidekickit on Aku ja Hessu. Koko peli kulkee periaatteessa sen ympärillä,
että Sora etsii kuningas Mikkiä ja parasta ystäväänsä Rikua, joka on kadonnut
Pimeyden Valtakuntaan (Realm of Darkness), yrittää samalla löytää tietä kotiin
selvittämällä, kuka on aiheuttanut sen pahuuden, joka on saanut kaikki maailmat
Hollow Bastionista ja Port Royalista Olympokseen ja Halloweentowniin sekaisin
ja kuhisemaan Heartlesseja ja Nobodyja (olentoja, joita pelissä on tarkoitus
tappaa). Matkallaan Sora kohtaa paljon ystäviä, Disney-hahmoja, kuten myös
Disney-pahiksia ja niitä jotka käskevät Nobody-olentoja, Organisaatio 13:n
jäseniä.
Pelissä käydään useita yksittäisiä suuria taistoja, aina
kentän lopussa ja joskus ihan milloin sattuun. Suuret taistelun käydään aina
Disney-pahista, Organisaatio 13:n jäsentä tai, hmm, kookkaan puoleista
Heartlessia vastaan.
En muistaakseni ole kuollut Heartlessia tai
Disney-pahista vastaan taistellessa. Niissä taisteluissa ongelmaksi voi koitua
vain se, että pitää ymmärtää mitä juuri sille pahikselle pitää tehdä. Hakata
päätä, käyttää taikaa vai pomppia karkuun kunnes reaction command ilmestyy...
Mun ongelmaksi ovat koituneet lähinnä kaksi Organisaatio 13:n jäsentä, Demyx ja
Xigbar. Edes loppuvastus Xemnas, joka olikin lähinnä pitkä eikä niinkään vaikea
taistelu, tuottanut mulle läheskään niin paljon päänvaivaa, hermoromahduksia ja
harmaita hiuksia kuin nämä kaksi herraa.
Demyxiin mulla on ikuinen vihasuhde. Alussa ajattelin,
että haluan pelata tämän pelin uudestaan heti kun olen päässyt sen läpi, mutta
Demyxin jälkeen muutin mieleni. No, aloitin kuitenkin pelin alusta sittemmin,
ja nyt oon ollut jumissa jo lähemmäs kaksi viikkoa, koska mulla on Demyx
seuraavaksi edessä... Huoh... Jätti kyllä ikuiset arvet tämä herra. Mä pelasin
sitä KOLME PÄIVÄÄ. Ja kolmantena päivänä pelasin sitä reilut kolme tuntia, noin
neljäkymmentä kertaa (mä laskin), en päässyt siitä kirotusta aikatehtävästä
ohi. Käskin veljeni pelaamaan, vaikkei se ollut koskaan pelannut mokomaa peliä.
Se pääsi aikatehtävän ohi ja päästiin lähikontaktiin Demyxin kanssa. Ajattelin,
että "Jes!!" kunnes tajusin, että niitä aikatehtäviä oli vielä kolme
tai neljä siinä välissä. Kun kusit yhden, koko paska alusta. Siinä ei ollut
enää mitään hauskaa. Velikin luovutti yli kymmenen yrityksen jälkeen. 20
minuuttia myöhemmin se tömisteli mun huoneeseen, ilmoitti pelaavansa sen nyt
läpi. Kaksi kertaa yritti ja sai sen tapettua. Meillä oli molemmilla
sydänkohtaus meneillään ja olisi tarvittu paperipussit hengittämiseen, ja mun
kädet tärisi kun jatkoin pelaamista, vain huomatakseni, etten päässyt
tallentamaan heti kun Demyx oli kuollut. Veli huusi mulle huoneestaan, että
"Jos sä nyt kuolet, mä tapan sut!" :'D Vihdoin pääsin tallentamaan ja
hengitin varmaan tunnin ennen kuin jatkoin.
Xigbarin kanssa mulla ei ihan näin pahasti mennyt hermo.
Siihen meni vain kaksi päivää, ja sen sain itse pelattua, mistä olin aivan
järkyttävän ylpeä.
Ah, aivan, mulla on myös mielenkiintoinen välttelysuhde
Sephirothiin. Menin sinne kun en halunnut tapella Xigbaria vastaan. Se löi mua
kaksi kertaa ja kuolin. En mennyt takaisin enää.
Näistä huolimatta, tämä on söpö peli. Mustavalkoinen,
vanhanaikainen Disney-maailma Timeless River, Christmastownin
lahjojenpakkausta, laulantaa Arielin kanssa merenpinnan alla, Nalle Puhin kirjan kadonneiden sivujen etsintää... Voi että,
se oli muuten ihana paikka, siellä oli tosi helppoja hauskoja tehtäviä, ja
Kallossa ne kaikki meni ihan paniikkiin ja juoksivat vain ympyrää x3
Ja ei ole ehkä mitään söpömpää kuin se, kun Sora vihdoin
löysi Rikun, sen jälkeen kun Xigbar oli voitettu. Voi ei, se oli niin hyvin
tehty ja keksitty, kovasti itkin kyllä silloin. Nopeasti mulle myös selvisi,
että Riku on mun sidekickeistä paras. Olin tosi usein riippuvainen siitä että
joko Aku tai Hessu pelastaisi mut, ja vähän liian usein ne ei tajunneet velvollisuuttaan
ennen kuin kuolin. Riku taas pelasti mut aina kun olin vasta harkitsemassa
itseni parantamista ^^
Peli loppui yllättäen. Mä olin vasta 54-levelinen, olin
juuri löytänyt Rikun ja en kokenut vielä viettäneeni tarpeeksi aikaa
Disney-maailmoissa. Sitten mun eteen pamahti ovi ja teksti jossa luki:
"Tämän oven takana alkaa matkasi loppu." Mä olin ihan tosi
järkyttynyt, enkä olisi halunnut mennä siitä ovesta. Luulin valehtelematta
olevani puolessa välissä.
Kun se peli sitten viimein loppui, sen jälkeen kun olin
taistellut pitkän taiston Xemnasia vastaan, ja videon animaatio muuttui
huomattavasti paremmaksi (vaikka mulla ei mitään valittamista missään vaiheessa
ollutkaan) ja Sora ja kumppanit pääsivät kotiin, mä vaan itkin hirveästi. Koko
sen ajan kun lopputekstit pyörivät ja vielä sen jälkeenkin. Itsekseni vaan
ihmettelin, miksi hemmetissä mä itken. Ehkä olin vaan kerta kaikkiaan
järkyttynyt siitä kun se peli vaan loppui varoituksetta :DD
Mä pelaan tuota samaa tallennusta edelleen, vaikka läpi
pääsinkin. Mä kehitän Sorasta 99-levelisen ja korotan Driven 9:ään, eli pyörin
vaan kentissä ympyrää ja tapan niitä olentoja :)) Ja toinen peli on siis
jumissa siinä Demyxissä, oon kerännyt henkistä vahvuutta tosiaan jo lähemmäs
kaksi viikkoa.
Mä en voi sanoa muuta kuin että rakastan tätä peliä.
Toivon vaan et joku noista kenelle oon mainostanut tästä tajuaa ostaa mulle ne
joululahjaksi tai jotain, tai sitten ostan itse kun vaan saan jostain rahaa,
mutta voisin haluta pelata ykkösenkin tosiaan :DD
Tässä peleistä tällä kertaa, Suomessa kello on yö,
joten good night everybody!
