tiistai 20. tammikuuta 2015

My favourite actors

13.1 oli mun lempinäyttelijän syntymäpäivä. Mies on nyt 37-vuotias ja kun sanoin tämän mun kaverille, hän totesi että "Ei ole, ikuisesti 23-vuotias on" :DD Ja mun toinen lempinäyttelijä täytti 22 vuotta eilen 19.1. Tämän hienon sattuman vuoksi että mun lempinäyttelijöiden synttärit sattuvat olemaan samassa kuussa ja käytännössä ihan peräkkäin, mä ajattelin tehdä tällaisen nopean top5-listan sekä mun lempimiesnäyttelijöistä että -naisnäyttelijöistä.

Ja ystävät, tämä on nimenomaan nopea lista. Joskus kun siltä tuntuu, teen yksittäiset merkinnät näistä. Toivottavasti lista ei sitä ennen muutu :DD Tai mikäs siinä, sitten muuttuu. Mutta, tämä ensimmäinen lista on pysynyt tässä muodossa yli vuoden. Numerot 1,3 ja 5 ovat olleet tällä listalla jopa kahdeksan vuotta. Toisessa listassa muutosta on tapahtunut hitaammin, mutta pysyvämmin.

Top5 Miesnäyttelijät

1. Orlando Bloom
On ollut mun lempinäyttelijä yli yhdeksän vuotta. Päiväkirjassa maagisena päivämääränä on mainittu 6.1.2006. Orlando on pysynyt ykköspaikalla käytännössä koko ajan, lukuunottamatta lähes puoli vuotta kestänyttä lyhyttä vallankumousta, joka alkoi kesällä 2012, silloin Orlando vietti hetken kakkossijalla. Mä tiedän tästä miehestä hirveästi, ja edelleen mulla on sen julisteita paljon seinällä (täytän tosiaan ihan kohta 21...).
Mun lempileffat Orlandolta on Sormusten herrat, Piratesit (Pirates of the Caribbean -trilogia), Hobitti... En edes tiedä, tykkään kaikesta mitä siltä oon nähnyt, mutta nämä nyt mainittakoon.

2. Logan Lerman
Aiemmin mainitun kesän 2012 vallankumouksen aiheuttaja. Heinäkuussa törmäsin sattumalta Loganiin leffassa jonka katsoin Orlandon takia, ja noin leffan puolivälistä alkoi vallankumous. Logan pysyi ykkösenä vain noin puoli vuotta, mutta pitää edelleen puoliaan hyvänä kakkosena.
Mun lempileffat Loganilta on Kolme Muskettisoturia, Percy Jackson salamavaras, The Perks of Being a Wallflower ja The Butterfly Effect. Mä tykkään myös hirveästi elokuvasta What women want, mutta vaikka Logan on siinä, se fakta että sillä on oikeasti noin yhdeksän sekuntia ruutuaikaa käskee mun aivoja nimittämään sitä ennemmin Mel Gibsonin elokuvaksi xD

3. Leonardo DiCaprio
Entinen kakkonen, lähes kuuden vuoden ajan. Kärsi myös osansa vallankumouksesta. Jännä, tätä herraa en pysty kutsumaan etunimellä. DiCapriosta oon tykännyt aina Titanicista asti tosi paljon, se on vaan niin perhanan hyvä näyttelijä. Tästä vakuutuin lopullisesti vuonna 2010.
Mun lempileffat DiCapriolta on Inception, Titanic, The Wolf of Wall Street ja Shutter Island.

4. James McAvoy
Tämä löytyi vain vähän ennen Logania. Ja samalla kun löytyi tämä mies, mä löysin myös mun nykyisen lempinaisnäyttelijän. James McAvoylla on varmaan maailman kauneimmat siniset silmät ja se on vielä skottikin, ai että~ Kersana kun tämä lista alkoi muotoutua, lähelle kärkeä pääsi jo pelkällä ulkonäöllä, mutta näin vanhempana on vähän eri juttu totta kai. Vaikka James on söötti kuin mikä, on se tällä listalla ennemmin siksi, että se on ihmisenä tosi miellyttävä.
Mun lempileffat McAvoylta on X-Men: First Class, The Atonement ja The Last Station.

5. Jake Gyllenhaal
Vasta vähitellen nelossijalta pudotettu, ei siksi että tykkäisin hänestä yhtään vähemmän kuin ennen, vaan koska nykyinen numero nelonen on kerännyt lisää pisteitä itselleen. Suositusta maailmanloppuelokuvasta tuttu, mutta jota aloin arvostaa täysin vasta vuosia myöhemmin.
Mun lempileffat Jake Gyllenhaalilta on The Day After Tomorrow, Love and Other Grugs ja Brokeback Mountain.



Top5 Naisnäyttelijät (Tämä lista on paljon muuttuvampi, pysyviä ovat vain kaksi ensimmäistä, loput vaihtuvat tai ainakin vaihtavat järjestystä melko tiuhaan)

1. Jennifer Lawrence
Tälläkin listalla on tapahtunut vallankumous hiljattain, vain hiukan aiemmin kuin edellisellä listalla, mutta tällä kertaa tämä vallankumouksen tekijä tuli jäädäkseen. Paitsi että se on todellakin oscarinsa ansainnut, on Lawrence myös ihmisenä niin kerta kaikkiaan ihana että on pakko rakastaa.
Mun lempileffat Jennifer Lawrencelta on X-Men:First Class, The Hunger Games: Catching Fire ja Silver Linings Playbook. Ja pakko mainita, Lawrence on elokuvassa Like Crazy ihan mielettömän kaunis ja ihana. Muuten siinä leffassa ei sitten juuri kehuttavaa olekaan :'D

2. Anne Hathaway
Hän oli pitkän aikaa ykkönen, jopa vuodesta 2006 asti. Mulla kävi viime vuonna aika hyvä mäihä, koska katsoin Oscar-gaalan ensimmäistä kertaa ikinä ja molemmat mun lempinaisnäyttelijät voittivat sen pystin :DD Annesta oon tykännyt aina ja mulle oli ihme että se kohtasi voittajansa tällä listalla.
Mun lempileffat Annelta on Ella Enchanted, Love and Other Drugs ja The Princess Diaries.

3. Kate Winslet
Tajusin vasta nyt netissä pyöriessäni että ei rutto, koko mun top3 koostuu oscar-voittajista! Kate on mun ikuinen suosikki, ollut Titanicista lähtien, kuten edellisenkin listan kolmas henkilö. Mikä tuuri että osuivat listoilla samaan kohtaan :'D Mä kunnioitan tätä naista tosi paljon ja se on tehnyt tosi kauniita elokuvia.
Mun lempileffat Katelta on Titanic, The Holiday ja Revolutionary Road

4. Milla Jovovich
Yleensä en perusta malleista juuri millään tasolla, mutta hyvät kauhuleffat ovat vakuuttaneet mut. Mä pidän erityisesti siitä, että Millan vahva naishahmo kauhuleffoissa ei ole bitch^^
Mun lempileffat Millalta on Resident Evil (kaikki viisi), The Fourth Kind ja Kolme Muskettisoturia.

5. Chloë Grace Moretz
Toinen kauhuleffoista tutuksi tullut ihana nainen. Mä tykkäsin tosi paljon tämän tytön vampyyrihahmosta elokuvassa Let Me In ja sen jälkeen löysin Chloën näyttelemästä mitä kummallisimpia rooleja, normaaleja rooleja ei tuntunut aluksi olevan ollenkaan. Chloë on - siinä missä Logan Lermankin - todiste siitä että välillä vastaan osuu tosi hyviä lapsinäyttelijöitä.

Mun lempileffat Chloëlta on Let Me In, Carrie ja Kick-Ass. Pakko myös mainita (500) Days of Summer, koska hyvien romanttisten komedioiden mainitseminen on aina relevanttia, vaikka Chloën rooli elokuvassa onkin minimaalinen.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Sound works

Koulusta ja opiskelustani media-alalla


Äänikaluston kytkennät. Harjoituksena yritimme uudestaan luoda parin vuoden takaisen moukarikarnevaalin äänityön.

Liitännöissä oli neljä eri pistettä: 1. Selostamo (selostaja ja kommentaattori), 2. haastattelupiste (haastattelija ja haastateltava), 3. ohjaajan työpiste (ohjaaja ja äänimies) ja 4. yleisö.
Käytössämme oli kuusi äänikanavaa: 1. selostaja  2. kommentaattori  3. haastattelumikrofoni  4. talkback (joka ei kuulu lähetykseen)  5. ja 6. yleisön tilamikrofoni.
Käytössämme oli kolme laitetta, jotka oli sijoitettu seuraavasti: 1. Yamaha (Jammu) ohjaajan työpisteellä  2. Aviom selostamossa  3. Äänimikseri selostamossa.

Yamahaan kytkettiin Aviom slottiin 1 CAT5-kaapelilla (lyhyt pää Yamahaan, pitkä Aviomiin), joten kaikki 16 liitäntäkanavaa olivat nimillä ”slot1 – chanel1″, ”slot1 – chanel2″ jne.Liitäntäkanavat sai vaihdettua nimelle AD 1-16. Koska Aviom on kytketty Yamahaan CAT5-kaapelilla, kaikki Aviomiin kytketyt ulostulot tulevat suoraan Yamahaan, ei tarvitse enää erikseen liittää. Mikseri taas oli muuntajalla varustetulla johdolla kytketty verkkovirtaan ja Aviomiin. Suorasähkö ja tavallinen valovirta käy äänikalustolle.

Yamahasta saadaan säädettyä äänenvoimakkuutta, gain vain jos ei ole kytketty Aviomiin, jolloin gain säädetään Aviomista. Taajuuksia voi myös leikata ala- tai yläpäästä. Talkback mikrofoni on sisäänrakennettu ja tehokas.
Aviomista saa säädettyä phantomin (jännite 12 tai 48 volttia) ja vaiheen. Valitse kanava – paina phantom tai vaihe – hyväksy painamalla enter.
Vaihevirhe: kaksi mikrofonia ottaa samaa ääntä, joka tulee mikrofoneihin eri aikaan, eli ääniaallot ovat eri kohdissa, ja äänet kumoavat toisensa kokonaan, tai osittain, jolloin alataajuuksia katoaa ja äänenlaatu huononee merkittävästi.
Mikseristä säädetään headseteihin tulevan äänen voimakkuutta. Kuulokevahvistin liitettiin mikseriin kaksipäisellä XLR-piuhalla

Selostajan ja kommentaattorin headsetit kytkettiin Aviomiin kanaville 1 ja 2, headsetin johtoa jatkettiin XLR-piuhalla. Headsetit liitettiin myös kuulokevahvistimeen, niissä on haarautuva liitäntäpää, toisessa haarassa suuri kuulokeplugi ja toisessa XLR.
Haastattelumikrofoni kytkettiin kanavalle 3.
Talkback kytkettiin erilleen. Se kytkettiin Yamahasta kanavalta 10 kaukokaapelilla (jossa 16 + 4 liitäntäpäätä) ja ulostulosta 4 se kytkettiin Aviomiin. Näin talkback eli ohjaajan/äänitarkkailijan käskyt eivät kuulu lähetykseen, vaan vain tarkoitettuihin headseteihin.
Yleisön tilamikrofoni kytkettiin kanaville 5 ja 6 stereoäänen takaamiseksi. Tämä vaati phantomin käytön. Vain toiselta kanavalta riittää.

Konkka- eli kondensaattorimikrofoni on herkempi äänille kuin dynaaminen mikrofoni ja vaatii toimiakseen phantomin.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

TV studio and control room

Koulusta ja opiskelustani media-alalla


Opimme monikameratuotannon töistä ja rooleista.

Ohjaaja: Eri versioita. Monikameraohjaaja tekee ohjauksen itse tilanteessa. Taiteellinen ohjaaja taas on vastuussa tuotannon taiteellisesta puolesta ja leikkauksesta. Nämä voidaan myös yhdistää, jolloin on vain yksi ohjaaja.
Ohjaaja on tarkkaamossa ainut joka antaa käskyjä, ellei toisin sovita. Kaikki toimivat ohjaajan mukaan, eikä kukaan voi keulia hänen tontilleen luvatta.

Apulaisohjaaja: auttaa ohjaajaa, tutkii kuvia ja etsii seuraavaa kohdetta. Ei anna käskyjä, mutta on äänessä.

Kuvaussihteeri: auttaa ohjaajaa, verrattavissa apulaisohjaajaan. Lukee ajolistaa ja varoittaa seuraavan muistiinpanon ajankohdasta. Kuvaussihteerillä ja apulaisohjaajalla voi tuotannosta riippuen olla paljon valtaa. Kuvaussihteeri tai ohjaaja tekee ajolistan, jonka mukaan toimitaan. Ohjaaja saa muuttaa kuvaussihteerin määräystä.

Kuvamiksaaja: voidaan kutsua ”tekniseksi ohjaajaksi”. Kuvamiksaaja käyttää kuvamikseriä ohjaajan käskyjen mukaan, ei tuo taiteellista näkemystä. Tuotannosta riippuen on hyvä, jos kuvamiksaajalla on rytmitajua. Usein ohjaaja miksaa itse.

Kuvatarkkailija: ohjaa kameroiden asetuksia tarkkaamosta käsin RCU:lla (remote contron unit). Kuvamiksaaja pystyy säätämään aukkoa, suljinaikaa, menun asetuksia, valkotasapainoa… Kameramies on vastuussa vain tarkennuksesta, zoomauksesta ja äänestä (pitää muistaa laittaa kameran mikrofonit auki). Suurin osa kuvatarkkailijan työstä kuluu preview-monitoria seuratessa ja aukkoa säätäessä, yleensä ongelmana on puhkipalaminen tai liian pimeä kuva sekä epätarkka kuva.

Kuvaaja: vastuussa kameramiesten työstä. Ei itse ole kamerassa kiinni vaan tarkkaamosta käsin ohjaa kameramiehiä. Vastuussa kauniista kuvasta, huomauttaa headroomista, kultaisesta leikkauksesta, kohteen sommittelusta, kohteen karkaamisesta ajoa tehdessä, kohteen leikkaantumisesta strategisista anatomisista kohdista (esim. kaulat tai nilkat poikki).

Kameramies/kameraoperoija: käsittelevät kameroita. Toimivat kuvaajan, kuvasuunnittelijan, kuvaussihteerin ja ohjaajan käskyjen mukaan. He myös tarjoavat kuvia ja ajoja parhaansa mukaan. Nopeassa toiminnassa kameramiesten odotetaan hakevan uutta kohdetta tai kuvakokoa heti heidän päästyään edellisestä käskystä. Korttitallennuksia tehdessä kameramiehiltä odotetaan sujuvaa ja rauhallista toimintaa, ei nopeita kuvanvaihtoja.

Kuvasuunnittelija: suunnittelee kameramiesten kuvat ja ajot, parhaansa mukaan määrää etukäteen mitä kukin kuvaa. Suunnittelee ajot jibbille ja kiskoille, panoroinnit ja tilttaukset, mikä kuva näyttää hyvältä ja mistä kulmasta mitäkin kuvataan.

Valosuunnittelija: suunnittelee ja meidän tuotantojemme tapauksessa myös rakentaa ja toteuttaa valokattauksen käytön, värit, suunnat, erilaiset ajot

Valotarkkailija: ajaa valoja lähetyksen aikana valopöydästä joko tarkkaamosta tai studiosta käsin.

Äänisuunnittelija: suunnittelee ja meidän tapauksessamme myös rakentaa ja toteuttaa äänikattauksen.

Äänitarkkailija: äänitarkkaamosta käsin ajaa ääniä mikseristä, säätää mikrofoneja tarpeen mukaan.

Studio-ohjaaja: mukana tietynlaisissa tuotannoissa. Antaa ohjaajalta tulevat ohjeet studion ihmisille, milloin lähetys alkaa tai jatkuu, milloin loppuu. Yleensä esim. talk shown juontajan tai bändin pääjehun kanssa ennalta sovitut merkit, joilla viestitään sanattomasti.


Tarkkaamossa toimivat: ohjaaja, apulaisohjaaja, kuvaussihteeri, kuvaaja, kuvamiksaaja, kuvatarkkailija, äänitarkkailija ja ehkä valotarkkailija.
Studiossa toimivat: kameramiehet, studio-ohjaaja, äänen salimonitoroija silloin kun sellainen on, ja ehkä valotarkkailija.


Opimme myös monikamerajärjestelmän ja siihen kuuluvien laitteiden toiminnasta. Opettelimme käyttämään kuvamikseriä ja RCU-yksikköjä. Opimme valopöydän toimintaa lisää ja kävimme nopeasti läpi äänimikserin toimintaa sekä langattomien mikrofonien kytkennät. Lisää seurasi tv-äänityön viikolla. Opimme kameroiden kuitukytkennät (mihin mikin johto kuuluu ja miksi, johtohässäkän kaikkien osien on oltava oikeissa paikoissa, jotta kuva saadaan näkyviin. Kamera voi myös helposti ottaa damagea väärästä kytkennästä. Gen lock ei kuulu video outiin, johan sen järkikin sanoo) sekä kuituliitännän pointin.

Opimme myös kiukaan toimintaa, miten kaikki johdot siihen kytketään ja miksi. (Kiuas = Monikamerajärjestelmän keskusyksikkö)
ENSIMMÄINEN RIVI: Intercomit, vyöasemat. A = tekniset ja B = esiintyjät.
TOINEN RIVI: Clipstore 1 ja 2, neljä ensimmäistä = Yamahan äänimikseri / lisää XLR-liitäntäkohtia / CCU 1-4 = kameroista tuleva ääni / Video = tarkkaamon näytöt, hiiri ja näppis.
KOLMAS RIVI: Mix in 5-11 = kaikki kuvalähteet paitsi kuidut / Mix out = signaali ulos, ”hidastin” / Mix outista neljännelle riville SDI in:iin synkkaa kuvan ja äänen (+REF) / BPIX ETH = paikan päältä tulevat grafiikat / BPIX PNL = kuvamikseri / HDMI 3 ja 4 = kaksi näyttöä tarkkaamosta (ohjaajan monitori ja preview-monitori), iso näyttö neloselle
NELJÄS RIVI: CAM 1-4 = kameroiden kuituyksiköt / RCU 1-4 = Remote control unit, kuvatarkkailijan kaukosäätimet neljään kuitukameraan / Audio in 1 ja 2 = Yamahan äänikioski, mikserin sisäänmeno / SDI in = kuvan ja äänen synkkaus, piuhan toinen pää / SDI out = program-monitori, P2-tallennin, digitaalilähetin, äänitarkkaamo. ovat kaikki samanarvoisia.

Tarkkaamossa kaikki kytketään sähköön ja/tai kiukaaseen. Intercomit eli tarkkaamon ja studion välinen headset-yhteys kiukaaseen omilla XLR-piuhoillaan, RCU kiukaaseen omalla kaapelillaan, kuvatarkkailijan monitorit kiukaaseen SDI-piuhalla ja sähköön virtajohdoilla, kuvamikseri ja äänimikseri kiukaaseen cat5-kaapeleilla. Kuvamikserin monitorit kiukaaseen SDI:llä ja sähköön. Kamerat kuiduilla kiukaaseen

Kiuas on ikäänkuin monikamerajärjestelmän sydän ja tarkkaamo on aivot, kameramiehet ja studion puoli ovat sitten raajat.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Basics of editing pictures and photos

Koulusta ja opiskelustani media-alalla


Opettelimme käyttämään Adobe Photoshop -kuvankäsittelyohjelmaa. Viiden päivän aikana kävimme läpi erilaiset työkalut ja kuinka niitä käytetään ja lisäksi tutustuimme monenmoisiin ohjelman ominaisuuksiin.
Esimerkkejä (:

Kuvasta leikkaus lasso toolilla (polygonal tai magnetic), magic wandilla ja quick selection toolilla, layerien luominen ja niiden peruspeittävyyden (=opacity) muutokset, kuvan kääntäminen ja siirtäminen ja värin valikoiminen ja muokkaaminen.

   

Kuvan korjaus, paikkaus ja kuvasta poistaminen spot healing brush toolilla, brush toolilla, patch toolilla ja clone stamp toolilla.

   
   

Vastavalon ja ylivalottumisen korjaus. Värikylläisyyden lisääminen. Tekstin lisääminen ja muokkaus. Filtterit.



Muita harjoituksia

   
Muutettu sommittelua, lisätty levels lisäämään silmien kirkkautta ja curves lisäämään kontrastia ja luomaan paremman high key -kuvan.

   
Susanna kuvasi, minä muokkasin. Ihovirheitä korjattu, kirkastettu silmiä ja hiuksia, käytetty liquefy-toimintoa.