"You look like the Statue of Liberty's pimp."

It seems today that all you see

Is violence in movies and sex on TV...

Vasta eräässä jaksossa, jossa Brian lauloi Frank Sinatra Jr:n kanssa, mä sain selvää, mitä tuossa theme-laulussa lauletaan :DD Eli, tämän päivän aihe on FAMILY GUY.

Vasta vähän aikaa sitten mä oon vihdoin tajunnut, kuinka loistava sarja Family Guy oikeasti onkaan. Ensinnäkin hahmot on ihan mielettömiä, Brian ja Stewie (koira ja vauva) on mun lempparit. Tajusin ehkä kuukauden katselun jälkeen, että tosiaan, nämä sarjan ihmiset eivät ymmärrä tuota vauvaa : D Vain koira ja random-yhden-jakson-sivuhahmot ymmärtää sitä 24/7. 

Brian on tosi älykäs ja sillä on orastava alkoholiongelma, tykkään Brianista koska se on selkeästi näistä fiksuin, ja kaiken tämän järjettömyyden keskellä on hyvä olla joku, joka aina sanoo "Peter, what the hell!" Ja Stewiella taas on suunnitelmana murhata äitinsä ja vallata maailma, siitä taas tykkään, koska ilkeä ja asioista tietoinen pahisvauva on vain jotain niin epäsovinnaista ja väärin, että sen on pakko olla hyvä juttu.

Family Guyssa mollataan kuuluisuuksia kuten näyttelijöitä ja muusikoita, vitsaillaan popkulttuurista ja nykyaikaisista asioista, myös historiasta ja maneereista pieruhuumoria unohtamatta.

But that's not the point. Tosi usein kun katson tätä mä repeen ääneen nauramaan, koska vitsit on niin sopimattomia. Esimerkiksi, yhdessä jaksossa Peter eli perheen isä sanoi mokanneensa pahemmin kuin Disney palkatessaan Michael J Foxin Zorroksi, ja videoclipissä näytettiin "Zorron merkki" joka oli lapsen piirustuksen näköinen sotku seinällä :'D Se oli samalla ihan kamala mutta myös hyvin keksitty vitsi!

Ja yhdessä jaksossa Stewie toimi vedonvälittäjänä Brianille, ja koska ei saanut rahojaan 24 tunnin kuluttua, Stewie hakkasi Brianin ihan täysin ja myöhemmin ampui sitä molempiin jalkoihin ja sytytti tuleen. Jakson lopussa Brian tyrkkäsi Stewien bussin alle.

Ja kun tuholaistorjujat kutsutaan, paikalle saapuu armeija joka pistää paikat palasiksi. Kun Meg kysyy "miltä nämä farkut näyttävät?" myyjä sytyttää itsensä tuleen ja hyppää ikkunasta. Ja kun Chrisille sanotaan että tämä voisi mennä katsomaan eläinlääkärin vastaanoton sievää tyttöä jos Brian pitäisi viedä sinne, Chris lyö koiraa tuolilla niin että Brianilla on kirjaimellisesti nenä - tai siis kuono - poskella.

Family Guyssa mitään ei tarvitse eikä kannata ottaa liian vakavasti. Millään ei välttämättä oikeasti ole mitään merkitystä eikä sarjassa sinänsä kulje mitään juonta. On täysin normaalia, että sarjan miehet keskustelevat pihalla niitä näitä, kun yhtäkkiä paikalle ilmestyy jättimäinen keltainen kana joka ryhtyy kaksintaisteluun Peterin kanssa, ja monen minuutin ja monen kilometrin takaisinvaelluksen jälkeen Peter tulee mukaan keskusteluun verta vuotaen ja mustelmilla mutta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vessasta saattaa löytyä vieroituksesta karannut Keksimonsteri. Ja Matthew McConaughey tapettiin yhdessä jaksossa ja myöhemmissä kausissa se palasi taas kuvioihin.

Family Guyssa on myös tosi outoja ja kyseenalaisia hahmoja, esimerkiksi tosi häiritsevä naapurin vanha mies herra Herbert. Ja Glenn Quagmire. Ja kyllä, välillä tässä on tosi mauttomia juttuja, mutta jotenkin, Family Guyssa ne jutut mitkä yleensä ärsyttää mua leffoissa ja sarjoissa, vain korostavat tämän sarjan ainutlaatuisuutta ja parhautta. Toisinaan tykkään tästä jopa paljon enemmän kuin Simpsoneista, joita kuitenkin oon katsonut jo vuosia ja nähnyt jokaisen jakson ainakin kerran. Tämä sarja onkin kuin Simpsonit, mutta siinä missä Simpsoneissa väkivalta jää kuristamiseen, Family Guyssa hakataan ja ammutaan yms.

Jotkut jaksot vaikuttavat toisinaan siltä, että niihin on tungettu kaikki vitsit ja ideat, joita on tullut mieleen eikä mitään ole karsittu pois. Ja sekin on ihan fine, jaksoissa on sen takia mitä järjettömimpiä asioita ja paljon videoclippejä. Joidenkin mielestä tämä sarja on ärsyttävä videoclippien määrän takia, mutta mä tykkään siitä miten niissä tosi usein muunnellaan historiaa miten sattuun ja pilaillaan muiden kustannuksella.

Vähän Simpsonien tapaan, Family Guyssakin on tosi usein jokin tärkeä sanoma tai opetus jaksossa. Monet jaksot loppuvat siihen, että joku hahmoista kertoo mitä on oppinut. Esimerkiksi että ei kannata yrittää olla joku muu kuin on, homoillakin on oikeus mennä naimisiin yhtä lailla kuin naisella ja miehelläkin, raha ei olekaan tärkeintä, pyörätuolissa olevilla ihmisillä on sama arvokkuus kuin muillakin jne. Jotkut jaksot taas loppuvat siten, että joku kokee oppineensa jotakin tärkeää ja muut vain lyttäävät ajatuksen. Sitä ei koskaan osaa odottaa, sitä kun luulisi kaikkien ajattelevan että "good for you ^^".

Mutta parasta on silti se, miten kaikki, niin hyvät kuin pahatkin asiat, vedetään ihan yli ja täysin överiksi :DD Kaikki on hauskaa kun siitä vedetään kunnon show ja reagoidaan voimakkaasti kaikkeen.

Itseironisuus on myös plussaa. Sadannessa juhlajaksossa sarjan luoja Seth MacFarlane kyseli "suurimmilta faneiltaan" pitivätkö he Family Guysta, suosittelisivatko he sitä muille ja antaisivatko he lapsiensa katsoa sitä, ja kaikkiin kysymyksiin nämä ihmiset vastasivat suunnilleen näin: "Oh God, no, never!"

Thank you, Seth MacFarlane kun olet luonut maailmaan tällaista parhautta!

Basics of news production

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Uutistuotannon harjoitus. Pareittain, tai omassa tapauksessani kolmen hengen ryhmässä saimme tehtäväksi tehdä uutisen. Omamme oli reportaasi ja valitsimme aiheeksi luovan alan yrittäjyyden ja nimenomaan valokuvauksen. Teimme ennakkosuunnittelut, soitimme mahdollisille haastateltaville, soitimme kuusi valokuvaajaa ja valokuvausstudiota läpi ja kolme heistä vastasivat myöntävästi. Sovimme haastatteluajat seuraavalle päivälle, kirjoitimme kysymykset valmiiksi ja lähetimme ne yhdelle haastateltavallemme etukäteen.

Oli mukava päästä kameraan käsiksi pitkästä aikaa, joulun jälkeen olen ollut lähinnä tehtävissä, joissa en itse koske kameraan vaan tarkkaamosta käsin tai jonkun muun monitorin kautta annan käskyjä kameraoperoijille ja vastaan heidän työstään.

Kalustomme: Mini P2, Manfrotton jalusta, dynaaminen mikrofoni, XLR-piuha, kuulokkeet, akut.

Keskiviikon aikataulu:

8:30 Koululla kuvituskuvien kuvauksia neukkarissa

10:00 Kuvatiimin haastattelu

11:00-12:30 ruokatauko

13:00 Studio Wiikin haastattelu

14:00 Studio Teemu Hujasen haastattelu

Roolijako oli seuraava:

Kuvatiimi: Minä kuvasin haastattelun, Susanna kuvasi kuvituskuvat ja Olli haastatteli

Studio Wiik: Susanna kuvasi haastattelun, minä kuvasin kuvituskuvat, Olli haastatteli

Studio Teemu Hujanen: Olli kuvasi haastattelun, Olli ja minä kuvasimme kuvituskuvat, minä haastattelin.

Torstai, perjantai ja seuraavan viikon keskiviikko olivat jälkituotannon päiviä. Leikkaus, editointi, spiikit… Jokainen meistä teki omat versiot.

Seuraavia ongelmia ilmeni: Kuvatiimistä ei ollut tarpeeksi kuvituskuvaa, mutta onneksi olimme kuvanneet materiaalia koululla juuri tätä varten. Teemu Hujasen haastattelu oli turhan tumma, ja lisäksi ensimmäinen kuvakulma jossa haastattelu kuvattiin oli lähes profiilissa.

Mitä opin: vaaditaan rohkeutta ja ammattitaitoa eikä ammatillista epävarmuutta saa näyttää kuvauspaikalla, valaistus on tärkeä, kuvituskuvaa ei koskaan ole liikaa, kuvakulmat täytyy tarkastaa huolella, mikki ei saa näkyä liikaa, haastateltavan hurjaa puhetulvaa on lähes mahdotonta leikata, tarvitsen harjoitusta tiivistämisessä koska videostani tuli aluksi liian pitkä kaiken pätkimisen ja sieltä täältä lyhentämisen jälkeenkin. Ja kuvituskuvien olisi hyvä kertoa tarinaa.

The Great Entertainment Concert..?

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Teimme toisen monikameratuotannon. Tai siis kolmannen, mutta tämä oli toinen asiakastuotanto, ja tällä laskemismenetelmällä jatkan tästä eteenpäin. 

Guardia Nuevan jokavuotinen Kokkolan Talviharmonikka -tapahtuman Suuri Viihdekonsertti.

Viikko, jota odotin vuoden alusta alkaen. Heti ensimmäisestä monikameratuotannostamme alkaen haaveilin vain tästä viikosta, koska tämä oli oikea suuren mittakaavan asiakastuotanto. 

Rooleinani jälleen kuvaussihteeri, kuvasuunnittelija ja kuvaaja.

Tiistaina pakkasimme tavaramme. Keskiviikon vielä vietimme koululla, meidän oli määrä tehdä porukalla biisien purku ja ajolista purettujen kappaleiden perusteella, takanamme taululla oli kaavio kameroiden paikoista. Jaoimme samalla kameramiesten kuvaussektorit ja päätimme kuka mitäkin kameraa operoi. Vietimme päivän tietokoneluokassa ja yritin antaa muillekin suunvuoron kun päätimme, millä kameralla mitäkin ajolistan kohtaa kuvattaisiin.

   

Torstaina oli rakennus. Pakkasimme tavarat Lime-pakuun ja ajoimme ne Snellman-salille, jossa konsertti pidettiin. Rakensimme tarkkaamon pommisuojaan, pitkälle pöydälle ohjaajalle 40” TV, kuvamiksaajalle mikseri ja kaksi monitoria ja kuvatarkkailijalle kameroiden ohjaimet ja kaksi monitoria. Itse istuin tapani mukaan ohjaajan ja kuvamiksaajan välissä, ajolista tietokoneella auki ja TV-ruudulla tikittämässä kello, jota seurasin.


Kuvat ©Patric Harald

Perjantaina oli harjoituspäivä. Aamulla rakensimme loppuun, kytkimme kamerat kuituihin ja kylmät kamerat paikoilleen ja tarkistimme että kaikki toimii. Ruuan jälkeen alkoi minulla kunnon työt, nimittäin aiemmin miettimäni kuvasuunnitelman käyminen läpi kameramiesten kanssa. Kävin kamerat yksitellen läpi, kerroin heille heidän kuvaussektorinsa ja mahdollisia kuvakokoja. Tiesimme tilanteen hektiseksi, joten oli turha käydä läpi mitään yksityiskohtaisempaa suunnitelmaa muuten kuin jibbillä olevan kameran suhteen, koska tilanne tulisi kuitenkin olemaan seuraava: ”Nelonen, haitarit!” Jibbille suunnittelimme muutamia ajoja ja nostoja, ja millä tavalla rumpuja ja pianoa voisi kuvata.

Jo yhdeltä loppui preppaus osaltani ja loppupäivän kameramiehet olivat omillaan, sillä minulla alkoi kuvaussihteerin roolin toinen tärkeä työ: biisien purku live-harjoituksissa. Kello 13-18 istuin sitten katsomassa harjoituksia ja tein biisinpurkua minkä ehdin, onneksi jo toisen biisin kohdalla keksin hyvän tavan tähän – liveharjoituksissa kun ei voi pyytää että ”pause ja ottakaa alusta”.

Seuraavia ongelmia: en voinut katsoa lavalle ollenkaan vaan tuijotin läppärin näytöllä olevaa sekuntikelloani minkä ehdin, en meinannut millään pysyä perässä, en välillä meinannut tunnistaa mikä soitin kuului.

Päivä oli pitkä, mutta se kyllä kannatti. Kotona minulla oli vuorossa ajolistan korjaus, eli muokkasin koko luokkamme yhdessä tekemän alkuperäisen ajolistan liveharjoituksissa tekemäni purkujen mukaiseksi. Sitten korjasin kameroiden ajolistat uuden ajolistan mukaiseksi.

Lauantaina kameramiehet saivat omat henkilökohtaiset ajolistansa, jotka kävin heidän kanssaan yksitellen läpi. Viime hetken muutoksia tuli kameroille 4 ja 5, koska minulle ei ollut infottu, että nelonen saa kuvattua kitaraa ja vitonen bassoa, kun edellisenä päivänä olimme hylänneet ne mahdottomina tapauksina. Muutos oli kuitenkin nopea ja kameramiehet olivat itse tietoisia tilanteesta.

Klo 14:30 kaikki olivat omilla paikoillaan, kamera-assistentin juoksutuksen jälkeen. Klo 15 alkoi iltapäiväesitys, joka meidän oli määrä kuvata kenraaliharjoituksena. Esitys tallennettiin masterina kortille, jos se vaikka sattuisi menemään paremmin kuin iltaesitys. No, näin ei ollut. Ajolistamme ei pitänyt, bändi saattoi soittaa puolikin minuuttia pidempään tai vähemmän kuin harjoituksissa ja tempo vaihteli kappaleittain, missasimme enemmän iskuja kuin saimme videolle, emme ehtineet mukaan yhdenkään soolon alkuun ja kameroissa oli pientä hapuilua. Tunnelma oli hyvin tiivis ja kiireinen, pientä turhautumistakin havaittavissa, kun ajoitus ei meinannut osua millään.

Ruokatauko ja kaksi tuntia seuraavaan näytökseen. Aloimme heti siirtää materiaalia korteilta pois, jotta saataisiin kortteja tyhjäksi illan esitykseen. Nyt kun oli tarkoitus laittaa useaan kameraan oma korttitallennus. Klo 18:30 kävi taas käsky kaikki omille paikoilleen, ja valmistauduimme illan esitykseen. Ohjaajamme, opettajamme Kiviharju, vaihtoi reinot jalkaan ja sitten pistimme parastamme.

Siinä missä iltapäivän taltiointi meni ihan metsään, illan esitys, eli meidän oikea H-hetkemme meni todella hyvin! Pidin mielessä ajolistan heikkoudet ja ennakoin tuntemiani biisejä hyvin, heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien saimme paljon paremmin ajolistan täkyistä kiinni ja osuimme sooloihin kuvaleikkauksella hyvin. Takanamme istuvat äänimiehet katsoivat pienestä monitorista lähetyskuvaa ja kehuivat aina kun jokin leikkaus meni hyvin. Show’n edetessä he innostuivat taputtamaan aina, kun meni tosi hyvin, ja tarkkaamon puolella oli ilmapiiri katossa! Rupesin itsekin tuulettamaan aina, kun saimme soolon kohdalleen ja näytin jatkuvasti peukkua äänimiesten kommenteille sekä ohjaajallemme. Väliajalla saimme vain positiivista palautetta toisiltamme ja taputimme. Ensimmäinen puolikas meni hyvin, pidetääs meno toisenkin puoliajan läpi. Ja menohan pysyi. Olin itsekin ihan tulessa, lausuin käskyjä itsevarmasti ja uskalsin puuttua kameramiesten mokiin ja vikoihin kuvissa, varoitin aina seuraavasta soolosta tarpeeksi ajoissa ja pidin huolen että sain ääneni kuuluviin Kiviharjun äänen alta.

Näytös loppui ja annoimme itsellemme isot aplodit. Paras päivä. Ja heti purku käyntiin. Purin oman työpisteeni ja kävin hakemassa GoPro-kameran alas trussista. Siinä missä rakennus kesti päivän, tai tarkemmin neljä-viisi tuntia, purku kesti vain reilun tunnin. Kamat Lime pakuun, ja ne mitkä eivät sinne mahtuneet sijoitettiin opiskelijoiden henkilöautoihin. Koululla tavarat ulos autosta tv-studioon ja sitten loman viettoon. Kotona klo 22:30 ja uskon todella ettei tuotanto voi tästä parantua.

En ole eläessäni työskennellyt yhtä hyvässä työilmapiirissä. Kaikille jäi mieletön fiilis ja omat cheerleaderit istumassa selkäsi takana koko näytöksen ajan parantaa kummasti kaikkien mieltä. Kaikkia kehuttiin ja saimme työstä loistavaa palautetta. Kiviharjulle annoimme omat aplodit, koska kyllä ohjaaja ne ansaitseekin :)

Myöhemmin saimme itse konsertin järjestäjältä parasta palautetta, mitä opiskelijat voivat työstään saada: meille kerrottiin, että ensimmäistä kertaa tämä tuotanto oli tehty ammattimaisesti. Tästä ansaitsimme uudet tuuletukset ja aplodit.