My first experience as a real director

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Otsikko kertookin. Pääsin vihdoin toteuttamaan unelmaani. Lähdin tähän kouluun alalle haluten, ja haastattelussani sanoin haluavani elokuvaohjaajaksi. Asiakastuotanto numero neljä päätyikin olemaan minun ensimmäinen virallinen ohjaukseni.

Movie Night

Kyseessä oli ruotsinkielisen ala-asteen toteuttama musiikkishow, laulua ja tanssia, koko koulu osallistui projektiin. Toteutimme musiikkishow'sta monikamerataltion.

Omat roolini tuotannossa: ohjaaja, kuvasuunnittelija.

   
   

Maanantaina kävimme seuraamassa harjoituksia hetken, jotta näimme mistä on kyse. Ihmettelimme hetken siitä, miten järjestäisimme sähkön kiukaallemme, koska valokalusto oli vienyt kaiken liikenevän voimavirran. Se oli kummaa, koska valokalusto oli pienempi kuin Talviharmonikassa. Saimme kuitenkin sähkön, koska teknikkomme laski erään pistokkeen kyllä riittävän. Ruuan jälkeen palasimme takaisin Snellmansalille ja rakensimme tarkkaamon. Rakennukseen on tullut jo hyvin vauhtia, kun alamme kaikki pikkuhiljaa oppia mikä johto kuuluu mihinkin ja miksi. Tarkkaamon rakennus sujuu jo pitkälti ilman opettajaakin. Taas tuli vain muistutusta että kaiken on oltava paikoillaan, pistokkeissaan kiinni ja käynnissä ennen kiukaan käynnistystä, koska muuten näytöt vähintään sekoilevat.

Ongelmaa ilmeni heti. Käynnistimme laitteiston ja huomasimme että kamera 4 oli pimeä ja kameran 3 kuva räppi todella pahasti. Vikaa ei tiedetty, mutta päätettiin palata asiaan myöhemmin. Mikseri ei myöskään tykännyt löytää ohjaajan TV-monitoria, mutta se ongelma ratkesi nopeasti. Sammutimme monitorit, jätimme järjestelmän käyntiin ja lähdimme kotiin. Palaisimme kamera-asiaan seuraavana aamuna.

Ilmeni myös meistä riippumattomia ongelmia äänen kanssa. Me emme tehneet tapahtuman ääniä, vaan eräs yritys teki, ei Ambient Audio tällä kertaa. Mikit eivät tahtoneet toimia ja rätinää kävi milloin mistäkin, ja äänimiehemme selittivät ongelmien johtuvan siitä, ettei ääntä ollut panoroitu ollenkaan. Kaikki ääni tuli keskeltä, jolloin mikit piti vääntää täysille, jotta jotain kuuluisi. Ongelmalle ei tällä aikavälillä ilmeisesti ollut juuri mitään tehtävissä.

Tiistaina menimme heti aamulla Snellmansalille, pistimme monitorit käyntiin ja aloimme tutkia kameroiden vikaa. Porukka oli lähinnä salin puolella ja olin opettajamme kanssa kaksin tarkkaamossa, ja hän sitten kysyi, että haluanko minä ohjata. Vastasin hyvin epämääräisesti ”kyllä”, koska niin paljon kuin sitä halusinkin, en ollut varma kykenisinkö siihen, osaisinko sitä. Mutta sitten ajattelin, että nyt on kyseessä vain harjoitustaltio purkua varten. Olin myös kovasti otettu tilaisuudesta, joka minulle oli annettu.

Ohjasin. Seuraavia ongelmia: kameratarjonta oli hyvin vähäistä ja kuvat usein samanlaisia, seuraavan kohteen ja leikkauksen valinta kesti kauan. Saatoin unohtua huomattavan pitkäksi aikaa bändikuviin, joita kannattaisi käyttää vain lyhyinä pätkinä, koska niissä tapahtuu verrattain vähän. Kolmoskamera ei tahtonut pysyä liikkuvan kohteen perässä millään.

Suurin ongelma oli kuitenkin kuvamiksaajan asenne. Hän ei usein jaksanut odottaa käskyä, vaan leikkasi seuraavaan kuvaan, kun se hänen itsensä mielestä sopi. Sanoin siitä kerran, sanoin ”älä edistä” mutta hän vastasi vain puolustautumalla. Minä harjoittelin vasta, eikä itsetuntoa ainakaan lisää kuvamiksaajan keuliminen. Käsittääkseni tuotannoissa toimitaan ohjaajan vedolla, ja jos kuvamiksaaja haluaa tehdä päätöksiä, hän alkaa sitten ohjaajaksi itse. Toisten tontille ei astuta luvatta.

Koululla kävimme taltion läpi, ja kävimme ”mitä parannan huomiseksi”-keskustelun. Sanoin omalla vuorollani vielä uudestaan kuvamiksaajalle tästä ongelmasta, muttei hän vieläkään ottanut asiaa kuuleviin korviinsa. Saimme kuitenkin tämän auktoriteettiongelmakysymyksen selvitettyä. Sanoin myös, etten tiedä mitä teen huomenna, näin osana parannusehdotuksia. Hetkeä myöhemmin olin Kiviharjun kanssa heidän työhuoneessaan ja hän sanoi, että hänen puolestaan saan ohjata koko tuotannon.

Loppupäivän käytimme tyttöjen kanssa neukkarissa taltion katsomiseen ja purkuun. Puoli kuudelta lopetimme.

Keskiviikkona teimme vielä toisen harjoitustaltion. Aamulla myös teknikkomme tuli katsomaan järjestelmän ongelmia. Kolmosen Base Stationissa saattaa olla vikaa, switcherissä saattaa olla vikaa, kuituja pitäisi putsata, kolmoskamera oli kytketty väärin ja kamera on saattanut ottaa siitä damagea…

Emme ehtineet korjata vikaa, teimme vain nopean ohituksen, jotta saimme taltion käyntiin. Lisäksi asensimme GoProt bändiin.

Taltion jälkeen koululla kävimme materiaalia läpi ja keskustelimme kolmos ja neloskameran ongelmista. Ne saatiin näkyviin vain niin että tehtiin jokin ohitus kiukaan päässä, ja tästä aiheutui tally-valojen toimimattomuus. Puhuimme siitä, pitäisikö meidän yrittää kytkeä tämä tally-valon etäoperointilaite järjestelmäämme.

Kerroin opettajallemme huolestani sitä kohtaan, että mitä jos muut luokallamme eivät luota minuun ohjaajana. Tätä toki ihmettelisin paljon tässä vaiheessa, koska olen käytännössä tehnyt kaikki vastuullisimmat tehtävät tähänkin asti ja kaikki päätökset kameranpaikkojen, korttitallennusten, leikkaamisten, lavastusten jne. suhteen menevät aina minun kauttani. Kiviharju sanoi vain että ”kyl mä luulen että ne luottaa”. Sanoin sitten hänelle, että kyllä minä aion tämän ohjata. Olin nyt harjoitellut kahdesti ja tämä keskiviikon taltio meni jo huomattavasti paremmin kuin edellinen.

Loppupäivän vietimme tyttöjen kanssa neukkarissa katsomassa taltiota, kehittämässä itseämme ja oppimassa virheistämme. Totesin, että leikkaan edelleen liian hitaasti, ja meillä oli komentokieliongelmia yhden kameramiehen sekä kuvamiksaajan kanssa. Toki kuvamiksaaja ei tänään enää keulinut ja se oli jo suuri parannus.

Sain todella hyvää, käyttökelpoista palautetta työstäni.

Panorointiin leikatessa kannattaa tehdä se jommalla kummalla seuraavista tavoista tai se todennäköisesti näyttää klaffarilta: joko ”kakkonen varoo, lähde liikkeelle, kakkoseen ristiin nyt!” tai ”kakkonen varoo, kakkoseen nyt, kakkonen liikkeelle!”

Pitää päättää nopeammin, mihin seuraavaksi leikataan, tai laittaa edes alustava päätös preview-ruutuun huomattavasti aikaisemmin kuvatarkkailijaa varten. En ottanut huomioon sitä, ettei kuvatarkkailija näe ohjaajan monitoria vaan vain preview- ja programm-kuvat. Tajusin itsekin tekeväni usein niin, että vasta viime hetkellä sanoin mikä seuraavaksi leikattaisiin. Asioita, jotka tajuaa kunnolla vasta, kun joku muu sanoo ne.

Nelosen tally-valon toimimattomuus sai minut ylivarovaiseksi ja sanoin usein läpi neloskameran ajon että ”nelonen, olet lähetyksessä!” ja tämä hämmensi kameramiestä, joten muutimme komentokielen siten, että ilmoitetaan milloin neloseen leikataan, hitaissa risteissä huomautetaan kun ollaan vielä nelosessa, ja loppuun sanotaan että ”nelonen vapaa”. Ongelma ratkaistu.

Torstaina vielä yksi harjoitustaltio, jonka ensimmäinen puoli tuntui menevän todella hyvin. Jälkimmäisellä puolella minusta tuntui, ettei minulla ole yhtään rytmitajua, ja taltion loppuun kysyin varmistukseksi opettajaltamme, että ”tuleeko tästä yhtään mitään”. Hän vastasi vain positiivisesti ja uskoin selviäväni illastakin hengissä.

Välissä kävimme koululla syömässä ja hoitamassa pari vanhaa hommaa loppuun, ja sitten opettajamme kanssa päätin, käytetäänkö valottomassa tanssinumerossa gaineja vai eikö. Päätimme olla käyttämättä, se näytti paremmalta niin.

Illalla oli kiire. Tulimme tuntia ennen paikalle ja kytkimme GoProt toimimaan. Lavalle asetettu GoPro kuitenkin laitettiin väärille asetuksille, se kuvasi timelapsen sijaan videota ensimmäisen puoliajan. Ja bändikuvamme katosi, kun laitoimme tallennuksen kamerassa käyntiin. Se johtunee vääränlaisista ”HDMI to SDI” -boxeistamme. Mutta esitys alkoi ja laitoimme taltion käyntiin.

Jo ensimmäisestä biisistä lähtien tuntui, että hyvin menee, ja samalla menolla jatkettiin loppuun asti. Ei ongelmia, lopussa vähän epätietoisuutta tapahtumista, mutta ei se työtä haitannut.

Pidimme intercomit vielä auki, kun kiitimme työryhmää ja annoimme itsellemme ja koko ryhmälle aplodit, ja sitte aloimme purkaa settiä. Minulla oli hyvä fiilis koko päivästä ja tuntui, että suoriuduin hyvin. En halunnut mokata asiakastuotantoa, ja niin ei käynyt.

Koululle loppubriiffiin. Käytiin läpi yleisiä fiiliksiä, kameramiehetkin olivat tyytyväisiä ja sanoivat että kuulosti ainakin menevän hyvin, ja kaikki kannustivat minuakin tosi paljon.

Ja sitten kaikkien ja varsinkin minun yllätyksekseni opettajamme ilmoitti, että tämä oli tässä koulussa ensimmäinen iso asiakastuotanto, jonka opiskelija on kokonaan ohjannut! Olin arvellut, ettei tällaista tilaisuutta ehkä ihan jokaiselle anneta, mutta että vain minulle on annettu tällainen mahdollisuus, en oikein jaksa käsittää sitä. Olen ylpeä siitä, että olen hoitanut työni tässä koulussa niin hyvin, että olen ansainnut ainakin yhden opettajan luottamuksen siinä määrin, että hän uskaltaa antaa oikean asiakastuotannon ohjattavakseni. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä vielä varmasti vuosien päästä.

Joten loppusummana, roolini tässä tuotannossa oli ohjaaja. Opin kamalan paljon uutta, ja sain vain enemmän varmuutta siitä, että todella haluan ohjaajaksi.

   
Kuvat ©Patric Harald, Susanna Wacklin ja Lea Äyhynmäki