When a project becomes your baby

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Jälleen kerron kouluprojekteistamme. Tästä projektista tulikin minulle ihan oma lapsi, kuten tätä merkintää seuraavasta asiakastuotannosta tuli~

Olli Outolintu -musikaali.

Konservatorion suuri musikaaliprojekti, jossa oli mukana kaksi kuoroa, näyttelijöitä, ballerinoja ja muusikoita.

Omat roolini tuotannossa: kuvasuunnittelija, kuvaaja, seurantavalon operoija, kuvaussihteeri/apulaisohjaaja. Ja pari päivää ennen taltiota minulle ilmoitettiin, että saan myös ohjaajan krediitin tästä tuotannosta.

5.3 liityin tähän tuotantoon mukaan seurantavalon operoijana. Sitä kautta sain myös työharjoittelupaikan Ambient Audio Oy:ltä, joten ei tosiaankaan huonompi keikka. Seurantavaloa käytettiin vain kaksi kertaa, alussa otin päähenkilön sisään lavalle ja neljännen laulun läpi seurasin pähkinänakkelia. Lamppu ei ollut oikeaoppinen seurantaspotti ja käytön tarkkuus vaati harjoittelua, mutta siksi meninkin projektiin mukaan jo maaliskuun alusta.

Sain kehuja työnantajiltani. Tiedotustilaisuudessa istuin vain seuraamassa, kunnes työnantajani Paananen päättikin että heitetään kapellimestarille spotti. Hänen ei tarvinnut kuin sormiaan napsauttaa, kun hyppäsin jo paikalleni kiinni lamppuun.

Alkuun minulla oli huono omatunto siitä, miten vähän tekisin kouluni puolesta itse taltion aikaan. Meitä oli peloteltu näytöillä ja sanottu että pitäisi ottaa mahdollisimman paljon vastuullisia tehtäviä tuotannoissa. Tähän asti minulla on vastuullisia tehtäviä ollutkin, ja siksi mietin, että voin ottaa huomattavasti alhaisemman tärkeystason tehtävän tähän tuotantoon. Silti se vaivasi.

Sitten tulikin aika jakaa koulussa roolit. Kameramiehet löytyi helposti, mutta sitten äänitiimiin meni kolme poikaa vaikka korkeintaan yksi olisi tarvittu. Porukkaa puuttui, ja kuvamiksaajan ja kuvatarkkailijan valinta tuntui hankalalta. Ja kukaan ei ryhtynyt kuvaussihteeriksi, vaikka jo viikon tuotantoa seuranneena tiesin että kuvaussihteeri olisi tähän tuotantoon välttämätön. Hetken punnitsin vaihtoehtojani, ja totesin sitten että voisin itse ryhtyä kuvaussihteeriksi. Eihän minua tarvittu spottivaloon kuin ihan alussa ja sitten vartin päästä uudestaan, ja sitten homma olisi osaltani ohi. Totesin siis, että voisin varmasti juosta tarkkaamoon siinä välissä. En ollut varma mitä Paananen pitäisi tästä ideasta, että juoksen väliä, mutta sitten totesin itsekin mielessäni, ettei porukkamme pärjäisi ilman minua. Paananen ymmärsi ja antoi minun harjoitella matkan tekoa näytöksien aikana.

Hetkeä myöhemmin tultiin sanomaan, että tarvittaisiin vielä apulaisohjaaja. Nostin tottakai molemmat käteni pystyyn koska se on mieluisin tehtäväni. Ensin minulle sanottiin että ei kuvaussihteerin ja apulaisohjaajan hommaa oikein voi tehdä yhtä aikaa, mutta sanoin jo tehneeni niin Concert Timessa. Sitten minulta kysyttiin tuntuuko työmäärä liian massiviselta. Pudistin päätäni. Ei tietenkään, minähän haluan tehdä tämän kaiken.

No, enää ei ollut huono omatunto siitä että tekisin niin vähän taltion aikaan. Tein itse asiassa kolmea roolia lähes yhtä aikaa koko tuotannon läpi.

Käytin kaiken liikenevän energiani Outolinnun esituotantoon. Istuin kolme päivää AV-teatterissa, teimme Lean kanssa purkua ja ajolistaa, loputkin kameramiehet olivat paikalla aina silloin tällöin, mutta pitkälti kahdestaan toimimme Lean kanssa. Minä sanelin ja Lea kirjoitti. Pidin Kiviharjun kanssa pitkän palaverin alkuviikosta (perjantaina 20.3 oli määrä kuvata varsinainen taltio), istuimme pari tuntia AV-teatterissa ja kävimme läpi purkutaltiota jonka olimme Suskin kanssa käyneet kuvaamassa edellisenä keskiviikkona, ja kerroin Kiviharjulle ideoitani ja ajatuksiani ja yritin prepata häntä mahdollisimman valmiiksi niihin hetkiin, jolloin en itse olisi paikalla tarkkaamossa.

Tekemämme ajolista oli yksityiskohtainen, mutta lihavoimme sieltä tärkeimpiä kohtia selkeyttämiseksi. Minulla oli todella tarkat suunnitelmat tuotannosta ja tiesin sen johtavan tilanteen käsiin leviämiseen, mutta halusin yrittää saada visioni mahdollisimman hyvin esille. Olin nyt nähnyt musikaalin reilu kymmenen kertaa yhteensä ja osasin sen ulkoa. Pelkäsin ainoastaan, että unohtaisin lukea ajolistaani muille ääneen, koska itse muistin ulkoa mitä tapahtuisi.

Tiistaina sitten kun olimme pakkaamassa autoa, törmäsin koulun käytävällä Kiviharjuun ja selvisi vihdoin, että hän tosiaankin ohjaa tämän tuotannon (meillä oli ollut epäselvyyttä siitä, kuka opettajistamme ohjaa). Mutta hän sanoi, että hän tekee monikameraohjauksen siellä paikan päällä koska se tilanne on niin hektinen, mutta, hän antaa minulle ohjaajan krediitin tästä. Saisin täyden taiteellisen vastuun ja saisin leikata DVD:lle menevän version. Olin niin hämilläni, etten osannut kunnolla edes kiittää. Mietin vain, että pakko minun on ollut tehdä hommani oikein täällä koulussa, koska minuun luotetaan näin paljon.

Ja tämän jälkeen panostin kaikkeni Outolintuun.

   
   

Rakensimme tarkkaamomme ritilälattialle lavan takaosan tai toisin sanoen takahuoneen ylle. Siellä oli ahdasta, ja jostain syystä siellä oli neljä tai viisi tyyppiä vain toimittamassa tyhjää, vaikka kaikki olivat tietoisia tilanteestani jossa minun pitää juosta edes takaisin tarkkaamon ja salin takaosan väliä.

Kun kamerat oli pystytetty, kävin kameramiesten preppausta läpi. Annoin Lealle studio-ohjaajan intercomin parin kymmenen metrin XLR-piuhalla ja pistin hänet liikkumaan ympäri lavaa, jotta voisin testata, kuinka kameramiehet seuraisivat liikkuvaa kohdetta. Sellainen kun ei ennen ole tullut tarpeeseen, kohteemme ovat olleet verrattain paikallaan.

Kun kaikki oli paikallaan ja testattu toimivaksi, lähdimme kotiin.

   

   

Kuvat ©Patric Harald ja Susanna Wacklin

Torstai 19.3, kenraaliharjoituksemme. Pääsin käytännössä kokeilemaan edestakaisin juoksemistani. Portailla oli viuluja ja tavaraa ja ihmisiä ja lapsia parveili tarkkaamomme ”ovella” uteliaina seuraamassa ja ylimääräiset ihmiset hankaloittivat kulkuani. Mutta kaikki kyllä lakosivat tieltäni kun saavuin paikalle. Aamulla olimme testanneet intercomeja ja olimme vaihtaneet Kiviharjun kanssa intercomimme päikseen, koska ohjaajan mikki on niin paljon kovemmalla kuin mikään muu, ja Kiviharjun ääni huomattavasti omaani kantavampi.

Seuraavia ongelmia: olin juoksun jälkee aina hengästynyt enkä hetkeen pystynyt tekemään mitään vaan tasasin vain hengitystäni, pääni oli juoksun jälkeen ihan tyhjä enkä meinannut saada hommistani kunnolla otetta, osa kameramiehistä ei oikein kuunnellut käskyjä kunnolla.

Koululla katsoimme taltion läpi Kiviharjun kanssa. Se näytti paljon paremmalta kuin miltä taltion aikana tuntui ja uskoin siksi myös varsinaisen taltion menevän hyvin.

Perjantai 20.3 saapui ja varsinaisen taltion päivä. Kaikki meni hyvin, kamerat toimivat edellisten päivien herjauksista huolimatta. Viitosen kuva pätki eikä meinannut tulla läpi aluksi, mutta ongelma korjaantui, SDI-johto ei vaan meinannut pysyä kiinni. Täkyt saatiin kiinni, tulosta en vielä ole nähnyt, mutta palaan aiheeseen leikkauspöydän äärestä :)

Kolmas asiakastuotanto purkissa ja sain itselleni hyvää mainetta ja meriittiä tästä. Luulisi näytöissäkin näyttävän hyvältä, kun sain tästä ohjaajan krediitit. Opettajamme sanoi, että minä olen ehdottomasti paras vaihtoehto tämän tuotannon ohjaajaksi. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja luottamuksesta tekemääni työtä kohtaan.