First real multi camera: Concert Time

Koulusta ja opiskelustani media-alalla

Concert Time.
Annettiin viikko – tai oikeastaan kolme päivää – aikaa. Tehtävänä toteuttaa monikamerataltio konservatorion pop-jazz -linjan opiskelijoiden opinnäytetyökonsertista, ja se laitettiin live-streamina nettiin.

The Critique oli meille vasta harjoitus, mutta nyt oli tosi kyseessä. Tekemistä riitti ja tekijöitä oli vähän, joten kiirettä piti varsinkin muutamalla.

Omat roolini tässä tuotannossa: kuvaussihteeri/apulaisohjaaja, kuvasuunnittelija, kuvaaja, valosuunnittelija, leikkaaja ja lisäksi olin mukana esittelyvideoiden suunnittelussa.

Maanantaina roolien jako ja rakennusta. Tiistaina saatiin rakentaminen valmiiksi. Lavasta tehtiin epäsymmetrinen ja takaosa oli korkeampi kuin etuosa. Ympäröimme lavan valkoisilla sermeillä, jotka käänsimme nurin pärin, eli puuosat eteen ja valkoinen puoli taakse. Myöhemmin vielä koristelimme sermejä XLR-piuhoilla ja minulta kysyttiin viimeinen mielipide sitä varmistellessa. Sitten lisäsimme etu- ja takalavan väliin ja ihan lavan eteen eurolavoja tuomaan garage-tyyliä, ja seuraavaksi sijoitimme soittajat lavalle. Sitten alkoi valojen suuntaus ja suunnittelu. Kysyin voisiko tässä tuotannossa hyödyntää arreilla toteutettua siluettivalo-meininkiä, ja näin päätettiin tehdä, joten trussin valojen lisäksi asetimme kaksi Arri 300 -lamppua lavan taakse.

Me emme tehneet ääniä tähän tuotantoon. Ambient Audio oli palkattu siihen hommaan, joten meidän luokaltamme hyppäsi äänitiimiin vain pari assaria sekä äänen salimonitoroija.

Meillä oli käytössä kuusi kameraa. Neljä P2-kameraa joista kolme pumppukärryillä ja yhdellä niistä oli kiskot, ja yksi jibbillä. Lisäksi laitoimme trussiin lavan yläpuolelle kiinni GoPro kameran ja rumpalin nurkkaan lavan viereen kylmän P2-kameran. Sitten laitoimme lähetykseen myös tarkkaamoon sijoitetun GoPron. Saisimme sitä kautta pientä mainosta koulullemme ja lähetyksen välissä näkyisi tarkkaamon meininki ja kuuluisi komentokieltä.

Tiistaina saimme myös suunniteltua insertteinä tulevat esittelyvideot. Päätimme käyttää haastattelutilanteissa kahta kameraa, käsivaralla eräänlaisella vakaus-apulaitteella Canon  EOS 5D -järjestelmäkameraa sekä jalustalla kylmää Mini P2 -kameraa. Kysymyksiä oli kuusi, ja ne aiottiin kysyä niin monelta konserttiin osallistuvalta opiskelijalta kuin mahdollista. Kuvituskuvaksi kuvattiin järkkärillä soittajien valmistautumista, soittimien esille ottamista, mikrofonin testaamista, rumpujen rakennusta ja äänen säätämistä. Tiistaina tein kuvasuunnittelua yksin koulun jälkeen. Se olisi oikeastaan kahden ihmisen hommaa, mutta kyllä sitä yksinkin pystyi.

Inserttivideot kuvattiin keskiviikkona, kun pidettiin sound check harjoitukset. Biisin purku oli mahdotonta, kun emme tunteneet kappaleita nimeltä. Mutta preppasin kameramiehiä, kuivaharjoittelimme kameratyötä taltioimatta ja itse stressasin puolen päivää neljännen kameramiehen puuttumista.

Torstaina saimme neljännen kameramiehen, mutta harjoiteltavaa riitti. Yritin parhaani mukaan muistuttaa sujuvasta kameratyöstä, ei äkkinäisiä kohteen muutoksia tai zoomauksia ja tarkennus pitää aina muistaa. Kenraaliharjoituksessamme tulimme siihen tulokseen että kameroiden sektoreita on muutettava. Esiintyjät esiintyivät usein kuin harjoituksissaan omalle bändilleen eivätkä yleisölle, joten kitaristi oli usein selin kolmoskameraan, jonka piti häntä kuvata ja niin edelleen. Teimme nopean vaihdon ja työ helpottui. Kolmannen bänin kokoonpano oli muihin suhteutettuna erilainen ja tämä vaikeutti laulajan kuvaamista kakkoskamerasta. Lisäksi muistutuksistamme huolimatta lavalle oli jätetty ylimääräisiä mikrofonistandejä, mikä teki kuvaajanhommastani haastavaa.

   
Kuvat ©Patric Harald

Kuvasuunnittelu toteutui siis tiistaina ja keskiviikkona. Kuvaajan hommani hoidin lähinnä etukäteen. Pidin kameramiesten kanssa palaverin, jossa muistutin heitä, että huonoa kuvaa ei päästetä lähetykseen kuin pakon edessä, aina pitää olla valmiina tarjoamaan, sujuvuutta ajoihin, tarkennus, headroom, kultainen leikkaus, hyvä sijoittelu… Tiesin, että lähetyksen aikaan olisi kiire, joten koetin parhaani mukaan prepata heidät etukäteen. Torstai-iltapäivänä kenraalien aikaan pystyimme myös tekemään biisin purkua jonkun verran.

Kenraalien jälkeen meillä oli pari tuntia aikaa, joten päätimme lähteä porukalla syömään. Syömästä saavuttuamme sain juuri keitettyä itselleni teet, kun opettajamme kutsui ja juoksin hänen työhuoneeseensa tekemään korjattua ajolistaa hänen kanssaan. Siitä ei enää aikaakaan kun lähetyksemme alkoi. Se meni suorana nettiin, muttei vaikuttanut meidän työhömme erityisemmin. Laitoimme vain lähetyksen pyörimään kaksikymmentäminuuttia ajoissa, lähetyksessä näkyi taustagrafiikka-aikataulu ja soi luokkakaverimme tekemä kappale looppina. Tarkkaamon GoPron kautta moikkasimme lähetykseen ja lähetimme terveisiä. Sitten lähetys alkoi.

Vähäisen biisinpurun vuoksi emme tunteneet kappaleita kunnolla, joten ajolistaa oli turha tehdä muuten kuin saumakohtiin, alkuihin ja loppuihin. Siksi roolini oli tässä tuotannossa enemmänkin apuohjaaja kuin kuvaussihteeri. Sen sijaan, että olisin lukenut listasta mitä seuraavaksi on tulossa (toki tein sitäkin sen verran kuin ajolistaa saimme tehtyä), katsoin previkka-ruutuja ohjaajan monitorista ohjaajan kanssa ja samalla kun hoidin kuvaajan velvollisuuksiani, ehdotin aina ehtiessäni seuraavaa kuvaa ja ehdotuksiani käytettiin. Tunsin että mielipiteeseeni luotettiin ja uskalsin sanoa kantani ääneen.

Lähetyksen aikaan opin, että kuvaajana ei sovi olla liian kiltti. Kuvan korjaamisessa tarkkaamosta käsin ei ole mitään henkilökohtaista ja kuvat on saatava korjattua. Kakkoskameran operoinnissa oli vieläkin häikkää ja pahaa teki, kun neljä tai viisi pahempaa mokaa karkasi lähetykseen.

Lähetyksen jälkeen jäi hyvä fiilis. Ryhmämme toimi hyvin yhteen, sain olla tekemässä yhtä jos toistakin hommaa enkä varsinkaan keskiviikkona ja torstaina joutunut odottelemaan tapahtumista hetkeäkään vaan käytännössä juoksin tarkkaamon ja studion väliä. Otin vastuuta kaikesta mahdollisesta. Myös valitsemieni tehtävien vuoksi minulla oli paljon valtaa ja vastuuta tästä tuotannosta. Mutta en ota sitä pahalla. Jonkun pitää vastuu ottaa, ja mikäli kukaan muu ei halua niin minä otan mielelläni ohjat.

Aikoinaan kuuluikin sellaista huhua että meitä edeltävässä ryhmässä ongelmaksi muodostui juuri se, ettei kukaan ottanut vastuuta eikä kukaan siten valvonut kenenkään työtä ja kaikki tekivät mitä sattuun. Joten olen tyytyväinen tilanteeseemme varsinkin siltä kannalta, että meillä on toisin.

Opin ajanhallintaa ja stressinsietokykyä paremmin. Asiat eivät aina suju mutkattomasti, ongelmia tulee, porukkaa puuttuu, hommat pitää hoitaa vajaalla miehityksellä suurimman osan istuskellessa kahvilla. Ja tähän pitää oppia suhtautumaan. Ei mitään hätää, ei stressiä. Toki asiassa on myös sekin puoli, että jonkunhan se stressaus on tehtävä. Jos ennen tuotantoa ei yhtään hermostuta, se yleensä tarkoittaa, ettei välitä tarpeeksi.

Concert Time oli onnistunut ensimmäinen asiakastuotanto, tästä on hyvä lähteä vain parantamaan.

Myöhemmin, kun olin palauttanut tuotannosta itsearviointini, sain opettajaltamme eli tuotannon ohjaajalta palautetta. Hän oli selvästi vakuuttunut kyvyistäni ja sanoi, että olen varmasti oikealla alalla. Olin palautteesta todella onnellinen, koska kerrankin sain huomata kovan työn tuottavan tulosta. Ja vieläkin mukavampaa oli kuulla, että selkeästi sovin hommiin, joiden tekemisestä nautin.